Tänä päivänä oppia saadaan kouluista ja yliopistoista. Jotkut ovat ajatelleet, että muuta oppia ei maailmassa olekaan kuin virallisissa koulutusohjelmissa saatava. Onneksi viime aikojen trendit viittaavat siihen, että muutakin oppimista jo arvostetaan ja joskus hyväksiluetaan esimerkiksi akateemisissa koulutusohjelmissa. Tietoja ja taitoja voi kartuttaa myös esimerkkiä seuraamalla ja jäljitellen tekemällä, johon vanha mestari - kisälli -opetus perustui.
Elinikäisen oppimisen käsite avautuu ehkä parhaiten kuitenkin elämänkoulun ajatuksen yhteydessä. Koko elämä voidaan nähdä oppimiskenttänä, jossa yksilö kartuttaa tietojaan ja taitojaan elämänsä tarjoamissa tehtävissä ja mahdollisuuksissa. Virallisia koulutusohjelmia toki tarvitaan, mutta mikään teoreettinen oppi ei korvaa elämänkokemusta. Yhdessä ne voivat muodostaa tukevan perustan inhimilliselle ja ammatilliselle kasvulle.
Oppi kasvaa iän karttuessa. Vanha kansanviisaus tiesi tämän. Vai mitä mieltä olette näistä letkautuksista koskien nuoren ja vanhan ihmisen tietämisiä:
- Vanhuus ei anna järkeä, mutta opettaa kyllä hiljaa kävelemään.
- Kyllä aikaa on, mutta ikä loppuu.
- Et sinä viälä tiärä kun urvut, ja lepästä nekin.
- Varhaanen vasikan tanssi on harvoon hyväksi.*
- Nuaren miähen mieli holjuu kuin vesi purtilossa.
- Mitäs nuar mies akalla tekee, kun ei ole lapsiakaan!
Tästä viimeisestä en ole ihan varma liittyykö se vanhan kansan biologian vai sosiologis-yhteiskunnalliseen tietämykseen! :-)
* Vasikantanssin käsitteen opin varusmiespalvelun yhteydessä kun kenttäsulkeisissa kersanttimme huusi meille naama punaisena, että "Johan työ otatta sivuaskeleita kuin tanssiva vasikka kevätniityllä".
Lisää letkautuksia Tarja Pullin toimittamassa kirjassa Koko perheen kansanviisaus (2002), josta yllä olevat elämänviisaudet olen muistin varaisesti siteerannut.
torstai 28. tammikuuta 2010
perjantai 15. tammikuuta 2010
HENGESTÄ ASIAA
Emeritusprofessori Lauri Rauhala on jälleen julkaissut uuden kirjan, tällä kertaa otsikolla: Henkinen ihminen.
Tältä korkeaan ikään ehtineeltä ihmisen arvoituksen tutkijalta olemme tottuneet näkemään uuden julkaisun aina muutaman vuoden välein, mutta en voi olla ilmaisematta hämmästystäni lukiessani nyt tätä hänen viimeisintä kirjaansa; miten vielä 95-vuotiaanakin Rauhalan pohdinta on kristallinkirkasta ja mahdollisesti syvällisintä hänen tuotannossaan ja vielä ajallemme niinkin erikoisesta aiheesta kuin ihmisen henkisyys. Mistä ihmeestä hän saa kaiken tämän inspiraationsa!
Rauhalan esittämä hengen kulku kautta historian hämmentää perusteellisuudellaan. Hän on ottanut tehtäväkseen tuoda nykyajan hämärään ja mielestään usein sekavaankin käsitykseen hengestä ja henkisestä uudenlaista selkeyttä ja ilmaisun täsmällisyyttä. Sitä hän tekee käymällä läpi hengen käsitteen historiaa lähtien liikkeelle antiikin filosofiasta ja muinaisten uskontojen käsityksistä aina nykyajan psykologisiin ja tieteellisiin ja toisaalta enemmän new age-vaikutteisiin näkemyksiin henkisyydestä.
Henkinen ilmenee ihmisessä Rauhalan mukaan kaksinaisella tavalla. Toisaalta länsimaisessa filosofiassa aina arvostettuna järjellisyytenä, jolla ihmisen on mahdollista kurottautua yleiseen sekä tiedon että arvojen maailmassa. Toisaalta henkinen ilmenee ihmisessä yksilöllisellä, persoonallisella tavalla, joka tekee ihmiselle mahdolliseksi arvioida miten ideaalina ja ihanteena tavoitettava yleinen on toteutunut ihmisen omassa persoonallisessa, yksilöllisessä todellisuudessa. Se mahdollistaa ihmisessä sen tajunnallisuuden erityispiirteen toteutumisen, jota kutsumme itsetiedostukseksi.
Henkinen ilmenee ihmisessä tiedollisen lisäksi siten myös omaan sisäiseen todellisuuteen kohdistuvana arvotajuntana ja vasta tämä tekee ihmisestä eettisen subjektin, vastuullisen persoonan. Rauhala toteaa, että biologisen elämän kannalta henkiset toiminnot ovat yleensä tarpeettomia, jopa haitallisia. Samoin suuntautuminen totuuteen ja eettisyyteen on ihmisen biologian kannalta tarpeetonta tuhlausta. Silti henkinen ilmenee meissä ihanteina ja ideaaleina, moraalisena tahtona, jonka voimme tunnistaa itsessämme ”omanatuntona”.
Rauhalan mukaan länsimaisessa kulttuurissa korostettu yleisen järkitiedon arvostus ei takaa yksilön persoonallista eikä myöskään kulttuurin yleistä kehittymistä.”Yleistämiseen hoputtamisen sijasta on ennemminkin vihellettävä peli pysähdyksiin ja kehotettava ihmistä tutkimaan sisäistä yksilöitynyttä henkistä tilaansa.”
95-vuotiaana on mahdollista sanoa suoraan, mitä ajattelee. Näin Rauhala: ”Länsimainen filosofinen keskustelu ihmisen henkisestä olemuspuolesta heijastelee täällä kulttuurissa yleensä vallitsevia näkemyksiä ihmisestä... Luonteenomaista niissä on kaikenlainen massoittaminen, joukkoliikkeiden suosiminen, yleisen mielipiteen tähdentäminen, keskiarvoihmisen asettaminen ohjeelliseksi normiksi, pinnallisen sosiaalisuuden arvostaminen, hiljaisuudella, yksinolemisella ja itsetutkistelulla peloittelu, yksilöllisyyden vähättely (jopa tuomitseminen) ja niin edelleen. Paradoksaalisesti tuloksena ei kuitenkaan ole ollut ihmisten keskeisen aidon sosiaalisuuden ja rakkauden vahvistaminen, vaan päinvastoin kasvava egoismi, lisääntynyt piittaamattomuus yhteisestä hyvästä ja inhimillisyyden häikäilemätön loukkaaminen erilaisissa rikollisuuden muodoissa ynnä muu epäsosiaalisuus.”
Taidanpa lopetella tähän. Lukekaa Rauhalan kirja! Aluksi ihmettelin mistä hän saa kaiken inspiraationsa. Itse asiassa en sitä oikeastaan niin ihmettele. Terveisiä vaan Esterille!
Tältä korkeaan ikään ehtineeltä ihmisen arvoituksen tutkijalta olemme tottuneet näkemään uuden julkaisun aina muutaman vuoden välein, mutta en voi olla ilmaisematta hämmästystäni lukiessani nyt tätä hänen viimeisintä kirjaansa; miten vielä 95-vuotiaanakin Rauhalan pohdinta on kristallinkirkasta ja mahdollisesti syvällisintä hänen tuotannossaan ja vielä ajallemme niinkin erikoisesta aiheesta kuin ihmisen henkisyys. Mistä ihmeestä hän saa kaiken tämän inspiraationsa!
Rauhalan esittämä hengen kulku kautta historian hämmentää perusteellisuudellaan. Hän on ottanut tehtäväkseen tuoda nykyajan hämärään ja mielestään usein sekavaankin käsitykseen hengestä ja henkisestä uudenlaista selkeyttä ja ilmaisun täsmällisyyttä. Sitä hän tekee käymällä läpi hengen käsitteen historiaa lähtien liikkeelle antiikin filosofiasta ja muinaisten uskontojen käsityksistä aina nykyajan psykologisiin ja tieteellisiin ja toisaalta enemmän new age-vaikutteisiin näkemyksiin henkisyydestä.
Henkinen ilmenee ihmisessä Rauhalan mukaan kaksinaisella tavalla. Toisaalta länsimaisessa filosofiassa aina arvostettuna järjellisyytenä, jolla ihmisen on mahdollista kurottautua yleiseen sekä tiedon että arvojen maailmassa. Toisaalta henkinen ilmenee ihmisessä yksilöllisellä, persoonallisella tavalla, joka tekee ihmiselle mahdolliseksi arvioida miten ideaalina ja ihanteena tavoitettava yleinen on toteutunut ihmisen omassa persoonallisessa, yksilöllisessä todellisuudessa. Se mahdollistaa ihmisessä sen tajunnallisuuden erityispiirteen toteutumisen, jota kutsumme itsetiedostukseksi.
Henkinen ilmenee ihmisessä tiedollisen lisäksi siten myös omaan sisäiseen todellisuuteen kohdistuvana arvotajuntana ja vasta tämä tekee ihmisestä eettisen subjektin, vastuullisen persoonan. Rauhala toteaa, että biologisen elämän kannalta henkiset toiminnot ovat yleensä tarpeettomia, jopa haitallisia. Samoin suuntautuminen totuuteen ja eettisyyteen on ihmisen biologian kannalta tarpeetonta tuhlausta. Silti henkinen ilmenee meissä ihanteina ja ideaaleina, moraalisena tahtona, jonka voimme tunnistaa itsessämme ”omanatuntona”.
Rauhalan mukaan länsimaisessa kulttuurissa korostettu yleisen järkitiedon arvostus ei takaa yksilön persoonallista eikä myöskään kulttuurin yleistä kehittymistä.”Yleistämiseen hoputtamisen sijasta on ennemminkin vihellettävä peli pysähdyksiin ja kehotettava ihmistä tutkimaan sisäistä yksilöitynyttä henkistä tilaansa.”
95-vuotiaana on mahdollista sanoa suoraan, mitä ajattelee. Näin Rauhala: ”Länsimainen filosofinen keskustelu ihmisen henkisestä olemuspuolesta heijastelee täällä kulttuurissa yleensä vallitsevia näkemyksiä ihmisestä... Luonteenomaista niissä on kaikenlainen massoittaminen, joukkoliikkeiden suosiminen, yleisen mielipiteen tähdentäminen, keskiarvoihmisen asettaminen ohjeelliseksi normiksi, pinnallisen sosiaalisuuden arvostaminen, hiljaisuudella, yksinolemisella ja itsetutkistelulla peloittelu, yksilöllisyyden vähättely (jopa tuomitseminen) ja niin edelleen. Paradoksaalisesti tuloksena ei kuitenkaan ole ollut ihmisten keskeisen aidon sosiaalisuuden ja rakkauden vahvistaminen, vaan päinvastoin kasvava egoismi, lisääntynyt piittaamattomuus yhteisestä hyvästä ja inhimillisyyden häikäilemätön loukkaaminen erilaisissa rikollisuuden muodoissa ynnä muu epäsosiaalisuus.”
Taidanpa lopetella tähän. Lukekaa Rauhalan kirja! Aluksi ihmettelin mistä hän saa kaiken inspiraationsa. Itse asiassa en sitä oikeastaan niin ihmettele. Terveisiä vaan Esterille!
maanantai 11. tammikuuta 2010
PUTKET JÄÄSSÄ
Joululomalla on meille tuttua mökin vesijohtoputkien jäätyminen. Ensimmäisenä lomapäivänä yleensä sulatellaan putkia ja lämmitellään tupaa oleskelukuntoon.
Työt korkeakoulussamme alkoivat tänään. Ennen kuin ehdimme työpaikalle soi puhelin ja huoltomies ilmoitti, että myös täällä olivat putket jäätyneet. Ei tule vettä, ja elämä ilman vettä on "kuivaa". Nyt ovat onneksi taas sulia ... putket.
Törmäsin tässä mennä iltana ruotsinkieliseen televisio-ohjelmaan, jossa nuori nainen todisteli tieteen saavutuksia aivotutkimuksen alalla. Oli kuulemma nyt selvitetty rakastumisen kemiat. Dopamiinin ja muiden keskushermoston välittäjä- ja estäjäaineiden vaikutusta koko touhu. Jos välittäjäaineita ei hermoputkissa synny, ei rakkaus kulje, on ihmiselläkin silloin putket jäässä. Saa toiselta vain "viileää" kohtelua. Jos oikein ymmärsin, ohjelmassa jotenkin lupailtiin, että tulevaisuudessa voitaisiin ihmisten rakkaushuolet hoidella lääkkeillä. Hieman tuo epäilyttää... Taidamme vaimon kanssa pitäytyä vain vanhanaikaisiin konsteihin ja hoitaa suhdettamme sulatellen hermoputkia perinteisellä inhimillisellä lämmöllä.
Työt korkeakoulussamme alkoivat tänään. Ennen kuin ehdimme työpaikalle soi puhelin ja huoltomies ilmoitti, että myös täällä olivat putket jäätyneet. Ei tule vettä, ja elämä ilman vettä on "kuivaa". Nyt ovat onneksi taas sulia ... putket.
Törmäsin tässä mennä iltana ruotsinkieliseen televisio-ohjelmaan, jossa nuori nainen todisteli tieteen saavutuksia aivotutkimuksen alalla. Oli kuulemma nyt selvitetty rakastumisen kemiat. Dopamiinin ja muiden keskushermoston välittäjä- ja estäjäaineiden vaikutusta koko touhu. Jos välittäjäaineita ei hermoputkissa synny, ei rakkaus kulje, on ihmiselläkin silloin putket jäässä. Saa toiselta vain "viileää" kohtelua. Jos oikein ymmärsin, ohjelmassa jotenkin lupailtiin, että tulevaisuudessa voitaisiin ihmisten rakkaushuolet hoidella lääkkeillä. Hieman tuo epäilyttää... Taidamme vaimon kanssa pitäytyä vain vanhanaikaisiin konsteihin ja hoitaa suhdettamme sulatellen hermoputkia perinteisellä inhimillisellä lämmöllä.
perjantai 8. tammikuuta 2010
TALVIMAISEMIA
Joulun jälkeistä ja uuden vuoden aikaa vietämme perheeni kanssa usein mökillä lounaissaaristossa. Juhlapäivien aterioita on mukava sulatella kävelyreissuilla vaimon kanssa lumisessa erämäämaisemassa tai metsässä puunkaatosouvissa pojan kanssa. Halonhakkuu on oma lempiharrastukseni mökillä ja paras rentoutumiskeino kiireeseen, mitä tiedän.
UNIVERSITAS UUDISTUU (?)
Aalto-yliopisto avattiin suurella haloolla. Taideteollinen korkeakoulu, Teknillinen korkeakoulu ja Helsingin Kauppakorkeakoulu yhdistivät voimansa ja julistivat pyrkivänsä yhdeksi maailman kärkiyliopistoksi vuoteen 2020 mennessä. Joku koiranleuka jo ehätti julkisuudessa toteamaan, että kun yhdistetään laadultaan kolme keskivertoa, ei saada yhtä erinomaista!
Kyseiset korkeakoulut eivät toki ole laadullisesti surkimuksia jos eivät nyt vielä (omien kommenttiensa mukaan) alansa huippujakaan maailmassa. Voidakseen toteuttaa haasteellisen tavoitteensa, Aalto-yliopiston on kuitenkin löydettävä jokin uusi näkökulma olemassaoloonsa. Vanhat konstit eivät tulevaisuuteen ehkä riitä. Entisen jatkaminen on entisen jatkamista, vaikka sitä tehtäisiin kolmisin ja kädestä pitäen.
Mahdollisuuksia uuteen on olemassa. Säätiöpohjaisuus antaa ehkä rahoitusmahdollisuuksia, joita ei aikaisemmin ollut olemassa. Myös ajatus teknisten tieteiden ja taiteiden yhdistämisestä liiketaloudelliseen tietämykseen vaikuttaa dynaamiselta konseptilta. Silti – jos tämä konsepti alistetaan pelkästään markkinatalouden intresseille ei seurauksena voi olla muuta kuin lisää ja tehokkaammin tuotettua ja markkinoitua krääsää maailmaan ja mitäs uutta se muka olisi?
Tässä siis viesti uuden Aalto-yliopiston tekijöille: tehkää jotain todella uutta ja uuden tulevaisuuden arvoista! Nyt teillä on siihen tilaisuus. Ottakaa tehtäväksenne kehittää opiskelijoissanne sellaisia kykyjä ja kapasiteetteja, jotka tähtäävät arvokkaamman inhimillisen tulevaisuuden rakentamiseen eikä vain design-huipputekniikan muodostaman jätevuoren kasvattamiseen. Se meillä jo on!
Kyseiset korkeakoulut eivät toki ole laadullisesti surkimuksia jos eivät nyt vielä (omien kommenttiensa mukaan) alansa huippujakaan maailmassa. Voidakseen toteuttaa haasteellisen tavoitteensa, Aalto-yliopiston on kuitenkin löydettävä jokin uusi näkökulma olemassaoloonsa. Vanhat konstit eivät tulevaisuuteen ehkä riitä. Entisen jatkaminen on entisen jatkamista, vaikka sitä tehtäisiin kolmisin ja kädestä pitäen.
Mahdollisuuksia uuteen on olemassa. Säätiöpohjaisuus antaa ehkä rahoitusmahdollisuuksia, joita ei aikaisemmin ollut olemassa. Myös ajatus teknisten tieteiden ja taiteiden yhdistämisestä liiketaloudelliseen tietämykseen vaikuttaa dynaamiselta konseptilta. Silti – jos tämä konsepti alistetaan pelkästään markkinatalouden intresseille ei seurauksena voi olla muuta kuin lisää ja tehokkaammin tuotettua ja markkinoitua krääsää maailmaan ja mitäs uutta se muka olisi?
Tässä siis viesti uuden Aalto-yliopiston tekijöille: tehkää jotain todella uutta ja uuden tulevaisuuden arvoista! Nyt teillä on siihen tilaisuus. Ottakaa tehtäväksenne kehittää opiskelijoissanne sellaisia kykyjä ja kapasiteetteja, jotka tähtäävät arvokkaamman inhimillisen tulevaisuuden rakentamiseen eikä vain design-huipputekniikan muodostaman jätevuoren kasvattamiseen. Se meillä jo on!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)