KALIKKA SATTUU...

Sorruin taas kritisoimaan markkinasetiä tekemisistään. Unohdin, että ekonomina olen itsekin markkinasetä. Kalikka sattui siis omaan nilkkaan. Omatunto heräsi. Ei siksi, että olin tullut kritisoineeksi samalla itseäni, vaan siksi, että muistin juuri tänä keväänä tavanneeni erään mainonnan ja markkinoinnin todellisen ammattilaisen, johon kriittiset syytökseni eivät vähäisimmässäkään määrin sopineet. Itse asiassa hän osoittautui synkkien kuvitelmieni vastakohdaksi - ihmisyyden puolustajaksi henkeen ja vereen, luovaksi ja empaattiseksi henkilöksi, intuitiiviseksi ja innostavaksi ajattelijaksi ym. Lankesin siis kritiikissäni yleistämisen salakavalaan loveen.

Mitä tästä opimme(...opin)? Sen, että ei kannata heitellä kalikoita markkinakoneiston rattaisiin? Ehkä myös sen, että moraalisaarnat eivät auta yhteisten asioiden edistämisessä.

Eettisen toiminnan vaatimukset voimme oikeastaan kohdistaa vain itseemme, koskemaan omaa elämäämme. Eettisyydessä on kysymys vapaasta tahdosta. Toisen ihmisen pakottaminen esimerkiksi lainsäädännöllä ehdottamaani kohtuullisuuteen talouselämässä ei itse asiassa tee hänestä mitenkään eettistä yksilöä. Ainoastaan alistetun, säädellyn, ohjaillun - ja lopulta luultavasti katkeran.

Moraali voi kylläkin olla yksilön perusta omalle toiminnalleen yhteisössä. Moraali voi olla esimerkiksi yksittäisen kansanedustajan ohjenuorana hänen tehdessä henkilökohtaisia (puoluejohdon moraalista riippumattomia) äänestyspäätöksiään esillä olevista lakiehdotuksista. Sen sijaan, minkälaisten lakien tulisi alunperin päätyä eduskunnan hyväksyttäväksi, sen tulisi olla käytännöllisen järjen (fronesiksen) asia.

Lakien tulisi olla sisällöiltään oikeudenmukaisia ja jokaisen ihmisyksilön hyvän elämän turvaavia ja tämän tarkoituksensa vuoksi ja tässä merkityksessä järkeviä. Laki on ikään kuin parhaan ymmärryksemme mukainen yhteinen sopimus sellaisen toiminnan periaatteista, jonka katsomme edistävän oikeudenmukaisuutta ja eettistä hyvää maailmassa. Koska käsityksemme oikeasta ja eettisestä hyvästä muuttuvat aikojen saatossa, on myös lakiemme muututtava. Kunkin aikakauden on pohdittava, mikä on järkevää toimintaa juuri tässä ajassa yhteisen hyvän saavuttamiseksi.

Esimerkiksi suuryhtiöiden aggressiivista ja egoistista "kaikki itselle"-markkinapolitiikkaa ei luultavasti kyetä rajoittamaan moraalisyillä, mutta mahdollisesti kyllä siksi, että on yhteisön kaikkien jäsenten hyvinvoinnin kannalta järkevää sopia egoismia vähentävistä normeista talouselämässä. Kohtuullisuuden markkina-alueeksi julistautuminenkaan ei siksi ole ensisijassa moraalikysymys - se on yksinkertaisesti järkevää, käytännöllisen järjen perustelemaa.

HILLITTÖMÄN KASVUN FILOSOFIA

Ajatus jatkuvasta taloudellisesta kasvusta on aikamme todellinen harha. En tarkoita etteikö sitä voitaisi jossakin harjoittaa ja panna käytäntöön, mutta merkityksessä "yhteisen hyvän toteuttamiseksi", ikään kuin tienä ihmiskunnan parhaaseen tulevaisuuteen - siihen se ei yksinkertaisesti ole käypä ajatus.

Miten ihmeessä kenellekään on koskaan tullutkaan mieleen, että talouskasvu voisi mitenkään liittyä ihmisen hyvään tulevaisuuteen? Että se nyt edes olisi tärkeimpien asioiden joukossa tulevaisuuttamme pohdittaessa. Saati sitten, että kaikkea olemistamme maailmassa mittaisimme pelkästään taloudellisen kasvun mittatikulla. Miksi me sitten ympäri maailman toimimme juuri näin? Missä ihmeen hölmöläisten tuppukylässä me oikein asustamme?

Ai että ihmiset haluavat taloudellista kasvua, että he haluavat ja tarvitsevat kaikkea sitä mitä talous- ja tuotantoelämä meille tarjoaa!?! Runsaudensarvestaan pursuavan tavaran lisäksi myös työtä ja toimeentuloa (jolla taas voi tyydyttää tarpeitaan lisää). No juu... totta, meillä ihmisillä on aineelliseen kohdistuvat tarpeemme. Me myös haluamme asioita, joita tarvitsemme. Ja talous- ja tuotantoelämä todella huolehtivat näistä meidän tarpeistamme.

Kysymys kuuluu, onko meillä ihmisinä muita tarpeita kuin mistä talous- ja tuotantoelämä tänä päivänä huolehtivat? Ja vielä - ovatko talous- ja tuotantoelämän huolehtimat tarpeet kaikki meille todella tarpeellisia? No eivät tietenkään... mutta "kun ihmiset haluavat, ja heillä on oikeus ja vapaus saada kaikki mitä tarvitsevat" sanotaan. Ja sittenkö talouselämämme pyyteettömästi huolehtii siitä, että näin tapahtuu.
Usko mitä haluat!!!

Markkinataloudessa pyritään tänä päivänä tyydyttämään ihmisen kaikista tarpeista ainoastaan hänen halujaan! Ihmisen vietti- ja vaistoelämästä, sekä ruumiillisuudesta että alemmasta sielullisuudesta nousevia alkukantaisia, primitiivisiä haluja. Näihin pyritään suoraan vaikuttamaan alitajunnan kautta toimivalla markkinoinnilla, ihmisen hereisen ja kriittisen tietoisuuden ohi. Vai oletko viime aikoina kuullut myytävän jotakin, jota ei markkinoitaisi machomaisen viriilin miehisyyden tai seksuaalisuutta pursuavan naisellisuuden mielikuvilla, makujen nautinnollisuuksilla, vallan, vauhdin tai vaurauden mielikuvilla, "terveys"jogurtteja ja "terveys"muroja viimeisen muodin mukaisen hoikkuuden mielikuvilla. Miksi "järkevää"-sanaa käytetään aina silloin kun ei keksitä mitään todellista syytä tuotteen hankkimiselle ja miksi se usein miten vaikuttaa "järkevältä" vain myyjän kannalta. Miksi miljoonatienistinen formulakuski pannaan vakuuttamaan meille, että "vaihtaminen kannattaa" ym. ym.

Meistä aikuisista en enää tiedä voiko meidän hyväksemme tehdä asiassa mitään, mutta haluammeko todella, että lapset ja nuoret, jopa vauvat kasvatetaan pelkiksi markkinoiden kulutusyksiköiksi? Varhaiskasvattaja Raija Lautela kirjoittaa artikkelissaan Markkinoiden valtiaat yhdysvalloissa meneillään olevasta, eräänlaisesta lapsuuden taloudellisesta haltuunotosta. Siellä markkinointigurujen visio on: ”Lapsi on huomisen kuluttaja. Häneen on luotava suhde lapsena, jotta saa hänen huomionsa aikuisena.” Hillitöntä taloudellista kasvua ylläpitämään tarvitaan hillittömästi kuluttavia hillittömiä kuluttajia. Markkinasetä tietää, että tähän täytyy ihmistä kasvattaa lapsesta pitäen.

Kohtuullisen kasvun filosofia sen sijaan mahdollistaa yhteisöelämän, jossa sekä tuottajan että kuluttajan kohtuulliset tarpeet voivat tyydyttyä, sillä kohtuullisuus tarkoittaa väistämättä toisen tarpeiden arvottamista omien vertaisina. Kohtuullisen kasvun filosofia antaa tilaa myös muiden kuin aineellisten tarpeiden tyydyttämiselle.

Jatkuvan kasvun filosofia johtaa egoismin hengessä katastrofiin. Jatkuvaa kasvua voimme harjoittaa rajatta ainoastaan eettisen elämän alueella, jolloin se vähitellen johtaa altruismiin. Siis vielä kerran - se kohtuullisuuden markkina-alue! Mistä löytyvät tällaisen tulevaisuuden rakentajat ja Brysselin lobbaajat?

KOHTUULLISUUDEN MARKKINA-ALUE

Pääministeri Vanhanen saapui TV1:n Ykkösaamun haastatteluun suoraan EU:n huippukokouksesta, jossa oli päätetty Kreikan tukipaketista. EU-johtajat olivat myös pohtineet keinoja pysyvän vakauttamisjärjestelmän luomiseksi Euroopan talousalueelle.

Tällä kertaa ei ole kysymys pankkikriisistä, vaan valtioiden taloudepitoon kohdistuvasta epäluottamuksesta. Valtiotalouden alijäämät on saatava EU-alueella kuriin ja näiden keinojen löytymisestä on kyse. Euro-alueen valtioita ei voi Vanhasen mukaan päästää konkurssiin. Valtioiden on omilla toimenpiteillään rakennettava pohja muiden luottamuksen säilymiselle. Egoistinen valtiollinen talouspolitiikka ei ole omiaan vahvistamaan muiden luottamusta.

Mielenkiintoista – muiden luottamushan itseeni voi syntyä vain jos omaksun ”muut huomioon ottavan”, ”yhteisen” katsantokannan asioihin, jos opin toimimaan omissa asioissani yhteisön muiden jäsenten hyväksi. Olisiko näin myös valtioiden kesken? Kansallisegoismin sijaan voisimme harjoittaa eräänlaista laajennettua ”maanosaegoismia”, ”Euroegoismia”!

Vielä meille jäisi toki huoli euroalueen menestymisestä maailmantalouskilpajuoksussa, Aasian maiden rynniessä 8:n prosentin talouskasvulla eteenpäin. Mutta hei – eikö tämä olisi kuitenkin yksi askel kohti yleistä altruismia, yhteistä globaalia ihmisyyttä. ”Kaikki itselle nyt”-periaatteella ei nykymaailmassa enää voi toimia, maailmantalouden rakenne ei siihen sovellu vaan väistämättä romahtaa. Taloudellisen hyödyn ja voiton maksimointi on itsetuhoinen periaate globaalissa markkinataloudessa. Yhden voitto on aina toisen häviö. Miten se muka eroaisi ”venäläisestä ruletista”?

Ikivanhan kohtuullisuuden periaatteen omaksuminen talouselämässä saattaa olla ainoa tiemme ihmisenarvoiseen tulevaisuuteen. Ehdotankin EU:n nimeämistä ”KOHTUULLISUUDEN MARKKINA-ALUEEKSI”, eräänlaisena pilottihankkeena (vinkki pääministeri Vanhaselle). Voisimme olla esimerkkinä muille. Ehkä vielä syvempi talouskriisi tulevaisuudessa pakottaa meidät sopimaan yhteisistä, koko maailmaa käsittävistä talouden matokuureista ja elämän pelisäännöistä. Kun egoismi laajenee maailmassa kattamaan kaikki kansat se ilmeisesti muuttuu altruismiksi – kaikkien yhteisen hyvän tavoittelemiseksi.

Mielenkiintoista – yhteinen kriisi saattaa siis jälleen kerran olla tie yhteisen sävelen löytymiselle. Esimerkiksi Vanhasen ehdottama veropolitiikan yhdenmukaistaminen EU-maissa antaisi mahdollisuuden tehdä veronkorotusratkaisuja siten, että niihin liittyvät kielteiset vaikutukset (naapureille syntyvät etulyöntiasemat) jäisivät vähäisemmiksi. Talousongelmat selvästi lähentävät ainakin meitä Euroopan kansoja toisiimme!

Hmm... olisiko meille sittenkin syntymässä Steinerin visioimat Euroopan Yhdysvallat?

HERÄÄMINEN

Kerroin tämän blogin alkumetreillä lapsuuden muistoistani, mm. siitä mitä minusta tulisi kasvaa "aikuisena". Muistan myös hetken, jolloin ensimmäisen kerran koin olevani "minä". Muistojahan meillä ihmisillä saattaa olla hyvinkin varhaisesta lapsuudesta. Itse muistan kalunneeni puisen pinnasänkyni pinnoja koska ikeneni kutisivat (hampaiden puhjetessa). Varhaiseen lapsuuteemme saattaa kuulua muistoja itseemme liittyvistä asioista ja kokemuksista enemmän tai vähemmän hämärinä. Tarkoitan tässä kuitenkin hetkeä, jolloin koin olevani "minä", hetken, jolloin "löysin" minäni maailmassa muiden asioiden joukossa. "Myöhäisheränneenä" tämä luultavasti tapahtui omalla kohdallani vasta joskus viisivuotiaana.

Äitini ja isoäitini olivat myymässä vanhaa omakotitaloamme uusille omistajille vanhempieni erottua. Oli muistaakseni varhainen kevät, lumet olivat sulaneet ja maa oli vasta paljastunut lumimassojen alta (saattoipa myös olla syksy). Muistan vain maan märkänä ja harmaan ruskeana, mullan, tummuneiden lehtien ja haalistuneen ruohon peittämänä. Kotitalomme takaa olin löytänyt (talven pakkasiin?) kuolleen talitintin. Jostakin syystä, aikuisten tehdessä sisällä talokauppoja, hautasin linnun juhlallisin menoin talon taakse pitäen sille hautausseremonian. Seistessäni linnun haudalla, puhuessani sille juhlallisia sanoja (niin muistelen), tulin yht'äkkiä tietoiseksi - ensimmäistä kertaa - että se olen MINÄ, joka juuri hautasin linnun ja nyt puhun sille omituisia sanoja. Hetki oli erikoinen - ei siksi, että olisin silloin ymmärtänyt mitä olin tekemässä, vaan siksi, että juuri tuon hetken sitten paljon myöhemmin muistin ensimmäisenä kertana, jolloin olin kokenut: "MINÄ"!

Tällaiseksi muistan "heräämisen" omaksi itsekseni - "egoksi". Tänään ymmärrän heränneen minuuteni ja kaikkien muidenkin ihmisten minuudet arvokkaaksi asiaksi. Ymmärrän toisaalta, että oma minäni on myös vajavainen ja keskeneräinen kaikessa arvokkuudessaan. Olen vasta tulemassa itsekseni. Ollakseni ego, minäni on voimistuttava itseyden tunnossa. Näin omaksun maailman- ja elämänkatsomuksen, jonka keskipiste olen minä itse. Kaikki asiat maailmassa kohtaan tämän heräämisen jälkeen siten, että koen ne suhteessa itseeni, sympaattisina - antipaattisina, hyödyllisinä - hyödyttöminä, vaarattomina - vaarallisina jne.jne. Aina kysyen mikä on asioiden suhde itseeni? Egoismi on ihmisen minäkehityksen luonnollinen alkutaival.

Voisiko kuitenkin olla, rakas ystävä, että meidän ihmisten on mahdollista "herätä" vielä toisen kerran elämämme aikana. Herätä johonkin, jota voisimme kutsua "todelliseksi", korkeammaksi" itseksemme, aivan kuten lapsena heräsimme arkiseen itseemme, siihen, jota nyt sanomme minäksemme. Olisiko mahdollista, että tosi olemuksemme on jokin arkiminäämme korkeampi - varsinainen minä, tai ydinminä, kuten Sven Krohn sitä nimittää. Jokin, joka on meissä vasta syntymässä, hitaasti vaikeuksien ja koettelemusten kautta kehittymässä. Kasvamassa siinä arkisessa elämässä, jota elämme kanssaihmistemme ja maailman kera. JOS näin voisi mielestäsi olla, edes kaukaisesti, mitä se silloin merkitsisi ihmisen tulevaisuuden, yhteisömme, yhteiskuntamme kannalta? Politiikan, talouden, kasvatuksen kannalta?

KEVÄTTÄ RINNASSA

Huomasitko, että talvi meni? Ainakin täällä eteläisen Suomen rannikkoalueella ne valtavat lumikinokset, joita saimme lopputalvesta ihailla, ovat (lähes) kaikki hävinneet. Ja... kuin jonkin salaperäisen mahtikäskyn voimasta, kevät on täällä taas. Sumuisia aamuja, auringon lämmittämiä iltapäiviä, huumaavaa ja riemastuttavaa linnunlaulua joka puolella. Leskenlehtiä, sinivuokkoja, tuhansia ja taas tuhansia puiden ja pensaiden silmuja aukeamassa. Talven kylmä väistyy ja lämpö hehkuu saapuvasta kesästä vastaan.

Ulkoisen elämän voimistuminen tuntuu myös ihmisen sisäisyydessä. Sielussa herää jotakin, joka muistuttaa silmujen aukeamista, kevätniityn kukintaa. Valo ja väriloisto voi lisääntyä myös meissä. Keväisen luonnon kanssa herääminen voi muuttaa ihmisenä olemisen iloksi ja riemuksi... Ainakin hetkittäin.


Sufirunoilija Rumi toteaa(vapaa muistinvarainen käännös):

"Tule puutarhaan keväällä,
granaattiomenien kukissa on silloin
valoa, värejä ja rakastavaisia.
Jos et tule, kaikki tämä ei merkitse mitään,
jos tulet, kaikki tämä ei merkitse mitään."