Mitä tarkoittaa ”laadunvarmistus” lapsen kohdalla koulumaailmassa?
”Standarditiedoilla varustettu yksikkö”? ”Minimivaatimukset täyttävä tuote”? Entä jos lapsi sattuu kuulumaan siihen ”kaikki vaatimustasot alittavaan kastiin” - mitä sellaiselle tapahtuu kasvatus- … tai oikeammin ”markkinatalouden työntekijäreservin tuotantolaitoksissa”?
Itsearviointifilosofiaa tarjottiin koulumaailman kehittämistyökaluksi 1990-luvulla. Ajatus arvioinnista hivuttautui koulumaailmaan teollisuuden parissa hyväksi koetusta laadunvarmistuksen periaatteista, joilla tuotteiden korkea (tai riittävä) ja tasapäinen laatu saatiin taattua tietyllä sovitulla toleranssilla. Kasvatukseen ja opetukseen sovellettuna se tarkoitti opetustarjonnan laadun minimitason varmistamista ja valmiiden tuotteiden (oppivelvollisuutensa päättävien oppilaiden tai valmistuvien korkeakouluopiskelijoiden) korkean (tai riittävän) ja kokeilla testatun tietotason takaamista.
Kasvatus- ja koulutusyhteisöjen itsensä suorittaman arvioinnin ansiosta uusien vapauden tuulahduksien kuviteltiin puhaltavan kasvatuksen aroilla. Vanhat koulutarkastajien valvonnan alaiset orjavuodet olivat ohitse valtion nyt ”luovuttua” tiukasta koulutyön holhouksesta ja ohjailusta. Vapaana ja itsenäisenä jokainen kasvatusyhteisö saattoi rakentaa itselleen parhaan mahdollisen tulevaisuuden – varmistamalla kasvatustyönsä tulosten huippulaadun jatkuvalla oman työn kriittisellä arvioinnilla.
Byrokraatti: ”Määritelkää itse oman toimintanne arvopohja ja konkreettiset tavoitteet – me viranomaiset emme puutu siihen. Me annamme teille vapauden vapaasti itse määritellä itsenne – teillä on oleva vapaa itsemääräytymisen oikeus!
Kasvattaja: ”Hienoa, nyt pääsemme vapaasti ilman ulkoista pakkoa ja ohjailua kehittämään omaa työtämme ja saamme samalla työkalun, jolla tehdä kehittämistyötä systemaattisesti satunnaisen hapuilun sijaan.”
Byrokraatti: ”Opetelkaa kuitenkin objektiivisesti arvioimaan sitä kuinka hyvin olette onnistuneet tavoitteitanne saavuttamaan – ja raportoikaa siitä! Jotta toimintanne olisi vertailukelpoista muiden alalla työskentelevien kesken on arviointikriteerien oltava kaikilla samat – erityisesti on arvioinnissa kaikissa tapauksissa kiinnitettävä huomiota seuraaviin kuuteenkymmeneen kahdeksaan kohtaan... Me tulemme auttamaan teitä säätämällä laissa itsearvioinnin pakolliseksi jokaiselle oppilaitosmuodolle ja, jotta itsearviointinne olisi mahdollisimman objektiivista edellytämme osallistumista ulkopuolisen virallisen arviointitahon tarkast... arviointiin.
Kasvattaja: … ?!!!?...
sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
ARVOT KOULUMAAILMASSA
Kyllä - arvot kuuluvat koulumaailmaan ja kasvatukseen. Ilman arvoja kasvatus ei ylipäänsä ole mielekästä toimintaa. Ajatus kasvatuksesta tai miksei myös politiikasta on ennen kaikkea arvoperusteista ja sellaisena eettisiä kannanottoja edellyttävää toimintaa. Molemmat tähtäävät tietynlaisen tulevaisuuden olotilan toteuttamiseen, mutta "avoimena tulevaisuutena". Tulevaisuutena se muodostuu myös muiden ihmisten tulevaisuudeksi kuin niiden, jotka siihen tänään pyrkivät. Emme rakenna yhteiskuntiamme vain itsellemme, vaan myös kaikille tuleville ihmisille, omille lapsillemme ja heidän lapsilleen. Ja koska ihmistyhteisöllämme on voimakas vaikutus ympärillämme levittäytyvään luontoon, on kasvatus ymmärrettävissä koko maapallomme tulevaisuutta koskevana eettisenä toimintana.
Tieteellisessä toiminnassa taas - vaikka sekin on jossakin määrin normatiivista hyväksi koettuine menetelmineen ja toimintasääntöineen sekä arvoperusteista sikäli, että se sisältää yleisen pyrkimyksen totuuteen - voimme toisaalta hyväksyä jonkin asteisen arvovapausvaatimuksen. Tämän ajatellaan koskevan erityisesti tieteellisiä tuloksia. Tieteellisessä toiminnassa ei pidetä asiallisena esittää arvoja sisältäviä lauseita käskyinä, kieltoina tai suosituksina: Tieteen nimissä ei tulisi esittää miten opettajan tulisi kasvattaa tai mikä kasvatusjärjestelmä on paras. Tieteellisen tutkimuksen kohteena sen sijaan voi hyvinkin olla kasvatuksessa vallitsevat arvot ja normit kunhan sellaisen tutkimustoiminnan tuloksissa pitäydytään tosiasioiden kuvailuun ja ilmiöiden välisten riippuvuussuhteiden ja säännönmukaisuuksien selvittämiseen.
Kun siis pohdimme kasvatuksen avulla toteutettavaa ihmiskunnan tulevaisuutta, ei kasvatustieteellinen tutkimustulos voi olla ainoa peruste ja kriteeri valitessamme toimenpiteitä onnellisemman tulevaisuuden saavuttamiseksi. Tieteen tulokset kertovat meille vain sen, mitä tapahtuu kun toimimme kasvatuksen piirissä näin ja mitä silloin kun toimimme toisin.
Todellisia valintoja joudumme tekemään arvostustemme pohjalta - sen pohjalta, minkä laatuisen tulevaisuuden koemme hyväksi ja ihmisen arvokkuudelle sopivaksi. Näiden valintojen pohjalta valitsemme kasvatuksen käytännön eri vaihtoehtojen välillä - ja samalla muokkaamme, rajaamme ja mahdollistamme kasvavien ihmisyksilöiden tulevaisuutta. Pedagogisena paradoksina on pitkään ymmärretty se, miten näiden lapsen ulkopuolelta tulevien valintojen seurauksena ja niistä huolimatta kasvaa enemmän tai vähemmän vapaa ja itsestäänkäsin määräytyvä ihmisyksilö.
Tieteellisessä toiminnassa taas - vaikka sekin on jossakin määrin normatiivista hyväksi koettuine menetelmineen ja toimintasääntöineen sekä arvoperusteista sikäli, että se sisältää yleisen pyrkimyksen totuuteen - voimme toisaalta hyväksyä jonkin asteisen arvovapausvaatimuksen. Tämän ajatellaan koskevan erityisesti tieteellisiä tuloksia. Tieteellisessä toiminnassa ei pidetä asiallisena esittää arvoja sisältäviä lauseita käskyinä, kieltoina tai suosituksina: Tieteen nimissä ei tulisi esittää miten opettajan tulisi kasvattaa tai mikä kasvatusjärjestelmä on paras. Tieteellisen tutkimuksen kohteena sen sijaan voi hyvinkin olla kasvatuksessa vallitsevat arvot ja normit kunhan sellaisen tutkimustoiminnan tuloksissa pitäydytään tosiasioiden kuvailuun ja ilmiöiden välisten riippuvuussuhteiden ja säännönmukaisuuksien selvittämiseen.
Kun siis pohdimme kasvatuksen avulla toteutettavaa ihmiskunnan tulevaisuutta, ei kasvatustieteellinen tutkimustulos voi olla ainoa peruste ja kriteeri valitessamme toimenpiteitä onnellisemman tulevaisuuden saavuttamiseksi. Tieteen tulokset kertovat meille vain sen, mitä tapahtuu kun toimimme kasvatuksen piirissä näin ja mitä silloin kun toimimme toisin.
Todellisia valintoja joudumme tekemään arvostustemme pohjalta - sen pohjalta, minkä laatuisen tulevaisuuden koemme hyväksi ja ihmisen arvokkuudelle sopivaksi. Näiden valintojen pohjalta valitsemme kasvatuksen käytännön eri vaihtoehtojen välillä - ja samalla muokkaamme, rajaamme ja mahdollistamme kasvavien ihmisyksilöiden tulevaisuutta. Pedagogisena paradoksina on pitkään ymmärretty se, miten näiden lapsen ulkopuolelta tulevien valintojen seurauksena ja niistä huolimatta kasvaa enemmän tai vähemmän vapaa ja itsestäänkäsin määräytyvä ihmisyksilö.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)