SEARCHING FOR THE IDEA OF MAN

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

KUUKAUDEN KYSYMYS 2

Voiko kouluopetus sisältää eettistä kasvatusta vai tulisiko sen keskittyä tiedollisiin asioihin?

Muistan pohtineeni pitkään erään vierailevan professorin kommenttia siitä, miten koululait kieltävät kaikenlaisen lapsen persoonallisuuteen liittyvän kasvatuksen kouluissa. Kouluopetuksessa saisi välittää ainoastaan tieteelliseen maailmankuvaan pohjaavaa tietoa, tieteellistä toimintaa mahdollistavia menetelmiä ja kriittistä ajattelua. Ja höpö höpö ajattelin. Ei semmoista lakia ole...

Toisaalta, omana kouluaikanani 60-luvulla, rehtorimme järkytti meitä lukiolaisia tivaamalla meiltä (pilke silmäkulmassa), että olimmeko muistaneet pyytää häneltä lupaa suunnittelemiemme kotibileiden järjestämiseen - siis 1960-luvulla! Seisoi kuulemma vielä tuon aikaisissa koululaeissa! Sitten meille luettiin lakia: "Järjestäjän" on saavuttava kouluun puoli tuntia ennen koulupäivän alkua ja lämmitettävä luokan kakluuni, pyyhittävä taulu ja siivotava luokka ym., ym. Ja toden totta - rehtorilta oli saatava lupa kotibileiden järjestämiseen!???! NO... aiotteko pyytää lupaa?

Hämmentyneinä, epäuskoisina ja mustelmilla olevan orastavan oikeudentajumme keskeltä taisimme pyytää luvan ... ja saimme sen. Muistelen, että keskustelimme rehtorimme kanssa ajan jo ohi ajaneesta lakipykälästä, sen mielekkyydestä ja oikeudenmukaisuudesta. Mitä se rehtorille kuuluu (uhosimme nuoruuden innolla) mitä teemme kouluajan ulkopuolella siviilissä, ja miten tuolloin käyttäydymme!? Näistä asioista keskustelimme - pitkään. Tapahtumalla oli kuulemma jokin persoonallisuutemme kypsymiseen liittyvä opetus, en nyt muista mikä.

lauantai 8. tammikuuta 2011

KUUKAUDEN KYSYMYS 1

Uuden vuoden lupaukseni on esittää vuoden jokaiselle kuukaudelle uusi kysymys kasvatuksesta ja kehityksestä, oppimisesta ja opetuksesta, tiedoista, taidoista jne.

Kasvatuksen tavoista ja sisällöistä ei juuri koskaan ole ollut yksimielisyyttä, edes yhden kulttuurin sisällä. Mielenkiintoista olisi ymmärtää vastakkaisten näkemysten perusteluja ja näkökulmia sekä löytää yhteisiä kasvatusihanteita edellisistä huolimatta tai niistä johtuen.

Yksi ei näe eikä ymmärrä kaikkia näkökulmia. Osallistu siis omin kommentein ja vastauksin näiden kysymysten käsittelyyn tai ehdota omaa kasvatuskysymystäsi pohdittavaksi tässä blogissa!

TAMMIKUUN 2011 kysymys on:

Kuka tai mikä taho yhteiskunnassamme on paras päättämään mitä tai miten asioita koulussa lapsillemme opetetaan?

lauantai 25. joulukuuta 2010

ARVON MEKIN ANSAITSEMME

Mutta minkä arvon? Kuka sen määrittelee? Kuka tai mikä taho sen SAA määritellä?

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

ARVOMUUTOKSEN AIKA

Olin tässä mennä perjantaina poikani sekä presidentti Halosen ja muutaman muun kanssa Säätytalolla parantamassa maailmaa – tai siis ainakin Suomea. Oikeastaan olin vain kuuntelemassa kun muut todistivat Suomalaisen työn liiton ja Woima-säätiön suorittaman arvotutkimuksen tulosten julkistamista.
Seminaarissa kuultiin presidentti Tarja Halosen, professori Markku Wileniuksen sekä Sitran yliasiamies Mikko Kososen alustukset tulevaisuuteen johdattavista arvoista. Arvotutkimuksen tarkoituksena oli ottaa selvää mitä suomalaiset ajattelevat Suomesta ja lisätä ymmärrystä siitä minkälaista yhteiskuntaa suomalaiset haluavat rakentaa, ja antaa aineksia Suomi-kuvan kehittämiseksi. Kansalaiset halutaan mukaan tuottamaan arvopohjaisia, kestäviä ratkaisuja kohti toivomaamme toimintakulttuuria.

Ihmiset toivoisivat, että heidän yksilöllisten arvojensa ja yhteiskunnassa vallitsevien arvojen välillä vallitsisi yhteys. Näin ei kuitenkaan näytä olevan. Tutkimus osoittaa, että ihmiset kokevat itselleen tärkeiden arvojen tulevan ohitetuksi yhteiskunnassamme. Barometrin tulokset kertovat että:

Suomi käy puolella teholla, resursseja heitetään hukkaan vanhoilla yhteiskunnallisilla rakenteilla ja työttömyydellä
Ihmisillä on kuitenkin vahva sosiaalinen omatunto. He ovat valmiita toimimaan vanhusten, lasten ja vähäosaisten huolehtimiseksi.
Ihmisillä on halu vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin, mutta nykydemokratian malli ei anna siihen mahdollisuuksia.

Seminaarin alustajat ja panelistit katsoivat, että päättäjiltä, poliitikoilta ja virkamiehiltä ei kannata odottaa ratkaisuja ongelmiimme ylhäältä päin. Aktiivisuuden on välttämättä noustava ruohonjuuritasolta uudenlaisen ajattelutavan muodossa. Vanhat ideat ja toimintamallit eivät enää pure. Tällaisessa kääntöpisteessä, jossa vanha järjestelmä koetaan halvaantuneeksi, keskeisiksi kysymyksiksi muodostuvat:
Ihmisarvoinen elämä – mitä se olisi?
Oikeus työhön. Onko sitä?
Elämmekö luonnon ehdoilla – vai sen kustannuksella?
Kasvua? Entä minkälaista kasvua?
Toimiiko demokratia yhteiskunnassamme – oikeasti?

Kansalaisten toivearvolista viittasi tarpeeseen siirtyä teollisen kasvun yhteiskunnasta kohti elämää ylläpitävää yhteiskuntaa. Itse ilmaisisin asian ”informaatioyhteiskunnasta kohti transformaatioyhteiskuntaa”, sillä katson, että onnellisempaan tulevaisuuteen menemme ainoastaan ajatustottumuksiamme ja arvopohjiamme muuttamalla – todellisella transformaatiolla (jota muuten aikoinaan kutsuttiin sivistykseksi [Bildung]). Ja katsokaas – nykyiseen tapaamme ajatella asioita ja nykyisiin arvokäsityksiimme päädyimme tietynlaisen kasvatuksen tuloksena. Uuteen tapaan ajatella asioita ja uusiin arvokäsityksiin pääsemme uudenlaisen kasvatuksen myötä!

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

KARSASTUSTA

Miksi henkisyyttä "karsastetaan" niin paljon ajassamme ja kulttuurissamme? Onhan koko kulttuuri ymmärrettävissä juuri parhaiten ihmisen hengenelämän tuotoksena. Räikein ja kiivain vastustus tulee juuri modernin hengenelämän kirkkaimman kärjen - tieteen taholta. Tieteen, jonka itseymmärrys juontaa amerikkalaisesta "science"-termin kapeasta tulkinnasta tarkoittaen lähinnä luonnontieteitä.

Onko meillä vallalla virheellinen tiedekäsitys kun tiedeyhteisö joutuu kieltämään oman olemassaolonsa perusteet ja kiihkoilemaan demarkaatiolinjojen oikeista paikoista kuvittelemiensa vihollisten kanssa, ikään kuin yhtenä uskonlahkona muiden joukossa.

Ehkä vika on juuri siinä, että käsite "henkisyys" ymmärretään akateemisessa maailmassa vanhan menneisyyteen kuuluvan mielikuvan mukaisesti "uskonnollisuutena" ja "uskontoihin" kuuluvana. Ikään kuin eläisimme edelleen keskiajan loppua ja uuden ajan alkua, jolloin eurooppalaisessa kulttuurissa selvitettiin kirkon edustaman hengenelämän ja maallistuneen tieteellisen hengenelämän välejä. Edelleen tänä päivänä tiedeyhteisön silmät katsovat "eri suuntiin" kun halutaan pesäeroa "tieteellisyydelle" ja "henkisyydelle". Sama katseen karsastus ilmenee usein (ei aina) tiedeyhteisön sisällä luonnontieteilijöillä humanististen tieteiden suhteen. Hengentieteet (Geisteswissenschaften) kuten historiatieteet, kielitieteet, kirjallisuus ym. (jopa filosofia) eivät ole mitään oikeata tiedettä. Todellista tieteellisyyttä edustaa fysiikka mittaamisen, kvantifioinnin ja matematisoinnin periaatteineen.

Milloinka akateemisiin opintoihin saadaan takaisin oman tieteenalan perusteelliset tieteenfilosofiset opinnot, jotta näiltä tieteen yksisilmäisiltä "kykloopeilta" vältyttäisiin. Jos nimittäin karsastaa, ei voi sanoa näkevänsä todellisuutta "laajemmin" tai "useammasta näkökulmasta". Kyllä siinä toinen silmä silloin vain dominoi. Yksisilmäistä sellainen tieteellisyys sanoisin minä.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

PERUSOPETUSTA UUDISTETAAN

Pääjohtaja Timo Lankisen vetämä työryhmä sai valmiiksi ehdotuksensa perusopetuksen tavoitteista sekä eri oppiaineiden uusista tuntijaoista. Taito- ja taideaineiden asemaa vahvistetaan lisäämällä valinnaisuutta ja sisällyttämällä opetettaviin aineisiin ripsahdus kahta uutta tulokasta: etiikkaa ja draamaa.
Pihkura ... peruskoulu taitaa ehtiä kunnostautua asiassa ennen steinerpedagogisia opinahjojamme.
Steinerpedagogisessa aikuiskoulutuksessa olemme nimittäin toteuttaneet jo pitkään opintoja, joissa puhe- ja draamataide on ollut itsenäinen opetusaine ja etiikka eräänlainen opintojemme tarjoaman sivistyksen ydin (ainakin Snellman-korkeakoulussa).
Lasten ja nuorten kasvatuksessa tilanne on toinen. Vaikka sielläkin eettisyyden voidaan katsoa läpäisevän kaikki steinerkouluissa opetettavat aineet, ei esimerkiksi draamakasvatus ole kuulunut kaikkien Suomen steinerkoulujen opetussuunnitelmaan omana oppiaineenaan, vaikkakin näytelmät luokanopettajien tai taideopettajien ohjaamina ovat olleet steinerkoulun arkea jo koululiikkeen alusta alkaen. Steinerkouluissakin trendi näyttäisi kuitenkin olevan se, että etiikka ja draama tulevat muodostamaan omat itsenäiset opetusaineensa. Puhetaito, puhekyvyn taiteellinen kehittäminen epiikan, draaman, runouden ja tarinankerronnan keinoin on jokaisen sivistystä etsivän ihmisen asia, riippumatta elämäntilanteesta ja ammatista.
Myös kansalaisilta kysyttiin netissä mielipidettä peruskoulun kehittämisen suuntaviivoista. Esimerkiksi Jarno Paalasmaa kirjoitti opetuksen järjestämisestä: ”Hyvää ei kannata kovin paljon muuttaa. Pisa-tulosten perusteella koulujärjestelmäämme on erinomainen tiedollisen osaamisen alueella; luonnontieteellisen, matemaattisen ja äidinkielen osaamisen suhteen. Jotakin kannattaisi kuitenkin tehdä. Kari Uusikylän joskus käyttämää vertausta lainatakseni: Koko suomalainen koulujärjestelmä on kuin Pisan kalteva torni. Kansainvälinen turistinähtävyys, mutta reippaasti kallellaan. Koulumme on kallellaan tietoon ja sitä pitäisi oikaista sosiaalis-emotionaaliseen suuntaan. Vertailun, kilpailun ja tehokkuusajattelun sijaan pitäisi vahvistaa yhteisöllisyyttä ja mielikuvitusta. Tähän päästäisiin esimerkiksi pysyvillä oppilas-opettajasuhteilla, kannustavalla sanallisella oppilasarvioinnilla ja monipuolisilla taito- ja taideaineilla, draamakasvatuksella ym.”

Hienoa kuulla tällaisia kansalaismielipiteitä … jaa, mutta taisikin olla tämä Paalasmaa tuttu kollega ja steinerpedagogi... niin että siksihän nuo kuulostivat niin hyviltä ehdotuksilta! :-)

Toisaalta myös mainittu kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä ehätti radiohaastattelussa toteamaan, että perusopetusuudistus on periaatteessa hyvä jos se merkitsee kasvatuksen alueella talouselämän intresseistä johtuvien vaatimusten orjallisen noudattamisen sijaan lapsen yksilöllisyyden ja ihmisyyden mahdollistamista. Yleissivistävän koulun perustehtävät ovat Uusikylän mukaan ensisijaisesti ajattelemisen kyvyn ja taiteiden mukanaan tuoman elämyksellisyyden ja myötätunnon kyvyn herättäminen lapsissamme. Professori Uusikylän ajatuksiin voin täydestä sydämestä yhtyä.

Sitten herää kyllä kysymys, miksi ihmeessä lakimme määrittelevät hallituksen ylimmäksi kasvatuksen suuntaviivojen päättäjäksi – hallituksen, joka tänä päivänä ei usein ole muuta kuin talouselämän poliittinen jatke... Miten ikipäivänä tämä taho voisi taata lastemme
inhimillisen kehityksen? … Ellei sitten valtioneuvostossa sattuisi istumaan ihmisyyteen kallellaan olevia (todellisia pisamaisia kulttuurin tukipilareita tai suorastaan torneja) yksilöitä, joilta voisi odottaa vastuullisuutta myös muissa kuin talousasioissa. Ainakin yhden tällaisen kulttuurin tornin ja valtioneuvoston jäsenen olen elämäni aikana tavannut. Hän tosin seisoi edessäni - mikäli muistan - täysin suorana.

tiistai 25. toukokuuta 2010

KALIKKA SATTUU...

Sorruin taas kritisoimaan markkinasetiä tekemisistään. Unohdin, että ekonomina olen itsekin markkinasetä. Kalikka sattui siis omaan nilkkaan. Omatunto heräsi. Ei siksi, että olin tullut kritisoineeksi samalla itseäni, vaan siksi, että muistin juuri tänä keväänä tavanneeni erään mainonnan ja markkinoinnin todellisen ammattilaisen, johon kriittiset syytökseni eivät vähäisimmässäkään määrin sopineet. Itse asiassa hän osoittautui synkkien kuvitelmieni vastakohdaksi - ihmisyyden puolustajaksi henkeen ja vereen, luovaksi ja empaattiseksi henkilöksi, intuitiiviseksi ja innostavaksi ajattelijaksi ym. Lankesin siis kritiikissäni yleistämisen salakavalaan loveen.

Mitä tästä opimme(...opin)? Sen, että ei kannata heitellä kalikoita markkinakoneiston rattaisiin? Ehkä myös sen, että moraalisaarnat eivät auta yhteisten asioiden edistämisessä.

Eettisen toiminnan vaatimukset voimme oikeastaan kohdistaa vain itseemme, koskemaan omaa elämäämme. Eettisyydessä on kysymys vapaasta tahdosta. Toisen ihmisen pakottaminen esimerkiksi lainsäädännöllä ehdottamaani kohtuullisuuteen talouselämässä ei itse asiassa tee hänestä mitenkään eettistä yksilöä. Ainoastaan alistetun, säädellyn, ohjaillun - ja lopulta luultavasti katkeran.

Moraali voi kylläkin olla yksilön perusta omalle toiminnalleen yhteisössä. Moraali voi olla esimerkiksi yksittäisen kansanedustajan ohjenuorana hänen tehdessä henkilökohtaisia (puoluejohdon moraalista riippumattomia) äänestyspäätöksiään esillä olevista lakiehdotuksista. Sen sijaan, minkälaisten lakien tulisi alunperin päätyä eduskunnan hyväksyttäväksi, sen tulisi olla käytännöllisen järjen (fronesiksen) asia.

Lakien tulisi olla sisällöiltään oikeudenmukaisia ja jokaisen ihmisyksilön hyvän elämän turvaavia ja tämän tarkoituksensa vuoksi ja tässä merkityksessä järkeviä. Laki on ikään kuin parhaan ymmärryksemme mukainen yhteinen sopimus sellaisen toiminnan periaatteista, jonka katsomme edistävän oikeudenmukaisuutta ja eettistä hyvää maailmassa. Koska käsityksemme oikeasta ja eettisestä hyvästä muuttuvat aikojen saatossa, on myös lakiemme muututtava. Kunkin aikakauden on pohdittava, mikä on järkevää toimintaa juuri tässä ajassa yhteisen hyvän saavuttamiseksi.

Esimerkiksi suuryhtiöiden aggressiivista ja egoistista "kaikki itselle"-markkinapolitiikkaa ei luultavasti kyetä rajoittamaan moraalisyillä, mutta mahdollisesti kyllä siksi, että on yhteisön kaikkien jäsenten hyvinvoinnin kannalta järkevää sopia egoismia vähentävistä normeista talouselämässä. Kohtuullisuuden markkina-alueeksi julistautuminenkaan ei siksi ole ensisijassa moraalikysymys - se on yksinkertaisesti järkevää, käytännöllisen järjen perustelemaa.