VAIHDETAAN PIENEMMÄLLE

Edellisessä kirjoituksessani mollasin suomalaista mediaa ja markkinataloutta - kun eivät kanna vastuutaan lastemme ja nuorisomme kasvatuksesta kohti todellista ihmisyyttä.

No, joku siitä näyttää kuitenkin kantaneen huolta, sillä radiouutisia kuunteleva vaimoni kertoi aamukahvilla, että nuoret aikuiset eivät kuulemma enää juokse kaiken maailman markkinahumun perässä keräämässä krääsää ja mammonaa. Nuorilla on nyt uusi harrastus: DOWNSHIFTING!

Mikä ihmeen downshifting? Selvisi, että hyvää suomennosta menolle ei ole keksitty, mutta on kuulemma puhuttu elämän kohtuullistamisesta tai vapaaehtoisesta vaatimattomammasta elämäntasosta. Yle:n haastattelema nuori kertoi heränneensä elämäntapamuutokseen ja oli miettinyt mikä hänelle on arvokasta ja mikä hänet tekee onnelliseksi. Yhteiskunnan taholta tulee paineita nuorille opiskelijoille ja työelämään siirtyville, ja puheet kolmikymppisten loppuunpalamisesta kammottavat. Downshifting tarkoittaa tälle nuorelle keskittymistä arkisiin perusasioihin - hyvin nukkumista, rauhassa syömistä ja läheisten seurasta nauttimista, töitä vain kohtuullisesti jne. Nykynuorille sosiaalinen pääoma on aineellista omaisuutta tärkeämpää.

Helsingin yliopiston tutkija taasen toteaa uutisessa, että downshifting on valintana ylemmän keskiluokan etuoikeus. Elintapoja on vaikea muuttaa, jos elintaso on lähtökohtaisesti heikko. Taustalla on tutkijan mukaan paitsi yhteiskunnan nuorille asettamien vaatimusten kasvu, myös isompi arvomaailman muutos. Nykynuorilla on erilainen suhtautuminen työhön ja omistamiseen kuin aikuisväestöllä, vaikka tutkija muistuttaakin että ajatus kohtuullisuudesta ei ollut vieras niukkuuteen tottuneille ikäihmisillekään (tosin heillä kyseinen muoti-ilmiö ei ollut useinkaan vapaaehtoisesti valittavissa).

Vaikka suhtaudun tällä hetkellä skeptisesti mediaväen ja ekonomistien moraalisen ja vastuullisen sosiaalisen tajun heräämiseen, näen nuorisossa silti toivon paremmasta tulevaisuudesta - väkivaltaisesta kapinoinnista huolimatta. Kuunnelkaa mitä näillä nuorilla on meidän aikuisten maailmastamme sanottavaa. He sanovat, että kulttuurimme on kuin jyrkkää alamäkeä kiihtyvällä vauhdilla kulkeva juna ilman jarruja. Rotkossa odottaa...?

Nämä downshiftaajat ovat jo aikuisuuden kynnyksellä olevia, huomisen tulevaisuutta muokkaavia ihmisiä. Tulevaisuus on heissä jo täällä! Vaihdetaan pienemmälle - ajetaan ykkösellä! (Teki vielä mieli lisätä tähän, että ehtii huomiseen päivään hitaamminkin kulkien - hosumalla ei ehkä ollenkaan!)

HENKI KULKEE MISSÄ TAHTOO

Uutisten pääotsikkoihin kohosi taas väkivalta kouluissa. Vantaalaiset opettajat olivat kirjanneet väkivaltaista käyttäytymistä kouluissaan. Tulokset olivat hämmentäviä. 50 väkivaltaisen käyttäytymisen kriteerit täyttävää tapausta päivittäin! Mistä tämä kertoo? Mitä on lapsillemme ja nuorisollemme tapahtumassa? Mistä tämä paha olo, kapinointi ja aggressiivisuus? Onko kukaan päättäjä OIKEASTI huolissaan? Tiedän, että opettajat kouluissa ovat. Ehkä myös useimmat vanhemmat.

Lapset karkaavat käsistämme. Heistä näyttää tulleen meille aikuisille vieras rotu, tuntematon uusi olentoluokka, jota emme enää ymmärrä, joka ei enää asetu kiltisti tutun maailmamme osaksi ja rakentamamme yhteiskunnan rattaaksi. Olemme kaikissa pyrkimyksissämme yrittäneet sopeuttaa lapsia ja nuoria yhteiskuntamme vallitseviin normeihin. Jospa olemmekin olleet väärässä. Jospa sopeuttamista tarvitsemmekin me aikuiset!

Professori Reijo Wilenius siteeraa kahta luokanopettajaa kirjassaan Miten käy lasten ja nuorten? "On löydettävä ratkaisu, jossa lasten ja vanhempien riittävä yhdessäolo luo perusturvallisuuden... hoitoa vaativia oppilaita on tavallisissa luokissa yhä enemmän. ...Kaikki nämä aiheuttavat erilaisia työrauhaongelmia sekä opettajien uupumisen... Televisiota ja videoita jopa vielä voimakkaampia vaikuttajia lienevät tietokoneet, verkot ja väkivaltapelit, joihin lapsi eläytyy kokonaisvaltaisesti." Toinen luokanopettaja: "Media murskaa. Asia on harvinaisen selvä ja yksiselitteinen... Monet vanhemmat ja opettajat tuntevat taistelevansa yltyvässä myrskyssä tuulimyllyjä vastaan."

Wileniuksen mukaan lapset ovat aina olleet aikuisille "muukalaisia". Henkisen ihmiskäsityksensä pohjalta Wilenius toteaa, että hänen käsityksensä mukaan "lapset tulevat toisesta, henkisestä maailmasta, ja uudet lapsisukupolvet tuovat mukanaan uusia voimia." Vallitseviin olosuhteisiin sopeuttamisen sijaan meidän tulisi kysyä mitä taipumuksia lapsella on ja mitä hänessä pyrkii esiin. Lapsessa elävää vapaata henkeä ei voida väkisin tukahduttaa. Vapaa henki kulkee missä tahtoo. Tämän hengen tukahduttamista olisi koululaitoksen rakentaminen talouselämän lainalaisuuksille. Siitä olisi Wileniuksen mukaan seurauksena vain nuorison kapinointia. Rudolf Steiner(vuonna 1919): "On luotava mahdollisuus, että vapaa henki jokaisessa ihmisessä, siinä määrin kuin se on yksilöllisten edellytysten mukaan mahdollista, määrää hänen elämäänsä. Siten ei uudesta sukupolvesta tehdä mitä vallitseva yhteiskunta haluaa siitä tehdä... Vain siten on mahdollista saada yhteiskunnalliseen kehitykseen uudelta sukupolvelta jatkuvasti uusia voimia."

Tietotekniikka-multimedia-peliteollisuus-tositv-bigbrother-pudotuspeli-hypetys on meidän aikuisten lanseeraamaa epä-olemista, jota syydämme tuutin täydeltä lapsillemme. Eikä tämä ole mitään yliampuvaa moralisointia, jolla yritetään olla esteenä hölmöilevälle viihdeteollisuudelle ja ns. vapaalle markkinataloudelle, vaan tervettä järkeä. Paha olo tulisi meille aikuisillekin, jos elämämme täyttyisivät näistä! Miksei sitten lapsille, jotka luultavasti vielä ovat sielunelämältään meitä herkempiä vaikutteille.

Avoin kysymys kaikille yllä mainitun hypetyksen tuottajille: Kumpi on tärkeämpi - teidän voiton maksimointinne ja markkinaeuronne vai kaikkien meidän lastemme tulevaisuus? Jään tässä pohtimaan, että kehtaisiko vielä tämän jälkeen joku median, tietotekniikan tai esimerkiksi mainonnan ja markkinoinnin alalla toimiva vastata, että "todellisuus on kuitenkin monisyisempi" ja, että "myös näiden elämänalueiden piirissä elää perheitä, joilla on lapsia ja heidän hyväkseen tätä arvokasta työtä tehdään" tai jotain sen kaltaista hömppää. Lusikka kauniiseen käteen, hyvä markkinatalous-media-väki. Mikä on teidän osavastuunne lastemme tulevaisuuden rakentamisessa? Teidänkö "henkenne" vapaudesta tässä on kyse vaiko lastemme? Toivotan teidät kaikki tervetulleiksi talkoisiin!

RYHTIÄ KOULUIHIN

600 yläasteen opettajaa on haastateltu työoloistaan Suomen kouluissa. Tuloksena oli se, että suurimmalla osalla haastatelluista kokemukset olivat olleet masentavia. Oppilaat haistattelevat opettajille, meluavat tunneilla ja häiritsevät opetusta, eivät osoita vähäisintäkään kiinnostusta opetukseen vaan mieluummin keskustelevat keskenään ja näppäilevät kännyköitään. Opetuksesta ei tahdo tulla mitään, koska kaikki opettajien aika menee kurinpitoon, joka sekään ei ilmeisesti onnistu hyvin. Nuori tietotekniikan opettaja toteaa tv-haastattelussa, että: "Täytyy ilmeisesti vain hyväksyä se tosiasia, että nuoret eivät enää osaa käyttäytyä!"

Opetusministeri Virkkunenkin heräsi moittimaan nuoria käytöksestään sekä opettajia kykenemättömyydestään puuttua rikkeisiin kouluelämässä. Ministeri vaatii kouluihin ryhtiliikettä, sopimattomaan käytökseen tulee puuttua jatkossa kouluissa välittömästi!

Siis mitä? Rangaista oppilaita sellaisesta, mitä he luultavasti eivät alunperinkään ole kokeneet velvollisuudekseen, josta olisivat luistaneet? Haloo - laitettaisiinko peli hetkeksi poikki! Eihän kouluissa ole saanut vuosikymmeniin kasvattaa nuorten persoonallisuutta. Koulun tehtävänähän on ollut objektiivisen tiedon jakaminen, nuoren ihmisen tietojen ja intellektin kehittäminen. "Subjektiiviset" nuoren persoonallisuuteen liittyvät arvokysymyksethän eivät ole olleet soveliaita kouluopetukseen, koska "niistä ollaan niin montaa mieltä". "Arvopluralismi rules!". "Anything goes!"

Miten nuorissa olisi voinut kehittyä minkäänlainen taju siitä, mikä on ihmiselle arvokasta käytöstä ja mikä ihmisyyttä alentavaa jos sitä ei olla harjoitettu käytännön elämässä, kotona ja kouluissa? Miten nuoressa koskaan syntyy aito ja herkkä toisen olennon myötäelämisen tai myötäkokemisen kyky jos ainoa "oikea" ja "arvokas" maailmassa ovat matemaattiset ja fysikaaliset kaavat? Työrauha täytyy tietysti löytyä kouluihin (myös matikan ja fysiikan tunneille). Siksi nuorten on löydettävä yhteisten pelisääntöjen äärelle. Kuitenkin, jo Aristoteles ymmärsi, että ihmisen persoonallisuuden hyveet kehittyvät ainoastaan niitä käytännössä harjoitettaessa, toiminnassa. Nuoret tuntevat tulleensa aiheetta rangaistuksi olemisestaan ja käytöksestään jos heitä ei ensin olla ohjattu KOKEMAAN, että tietynlainen käytös on ja toisenlainen ei ole ihmisen arvolle sopivaa. Nykynuoren sielunelämä on kuin pelto, joka on jätetty kesannolle. Se puskee nyt rikkaruohoja. Pellon syy ei ole se, että siellä ei kasva viljaa. Maamies, kyntäjä on jättänyt sen hoitamatta. Syy on meidän aikuisten, jotka emme ymmärrä luonnonlakeja ihmisen kohdalla. Pisa-tulokset eivät olekaan nyt avuksi - eiväthän!

Koko koulu - ei vaan koko kasvatuksen idea on pohdittava uusiksi. Minkälaisiksi olennoiksi haluamme ihmisinä kehittyä? Mitä ominaisuuksia, kykyjä ja piirteitä - tiedollisia, taidollisia ja persoonallisia haluamme itsessämme arvostaa. Kaikkia näitä täytyy tulevaisuuden koulun nuorisossamme kasvattaa, vaalia ja harjoittaa tasapuolisesti, kokonaisvaltaisesti. Ihmisen "sisäiset" persoonallisuuteen liittyvät henkiset arvot ovat yhtä tärkeitä kuin "ulkoiset", maailmalliset arvot. Tämä oli kaiken sivistysajattelun ydin. Se meidän on löydettävä ajallemme sopivalla tavalla uudelleen. Tämä koskee niin kotikasvatusta kuin kasvatusta ja opetusta kouluissa ja yliopistoissa, joissa Snellmanin sanoin "aikamme nuoriso etsii sivistystään".

STEINERKASVATUS-LEHTI

Toinen steinerpedagoginen julkaisu, jonka haluaisin nostaa tietoisuuteen on numero numerolta parantunut Steinerkasvatus-lehti. Kehut lehti saa mielestäni siksi, että sen artikkelit ovat toisaalta jokamiehen luettavaa – mielenkiintoisella tavalla kirjoitettuja, vailla ”kuivaa” akateemisuutta, niin että ne kiinnostavat vanhempia siinä missä kasvatuksen ammattilaisiakin. Toisaalta niissä asetetaan kasvatuksen ydinkysymykset riittävän syvälle siten, että aiheet tarjonnevat pohdittavaa myös akateemisen tutkimuksen parissa työskenteleville.

Lehden linjaa voisi sanoa lapsikeskeiseksi, koskapa artikkeleista on noussut esiin huoli lasten tulevaisuudesta, tai lapsuuden tulevaisuudesta. Steinerpedagogiikan parissa työskentelevillä näyttää olevan erityistä herkkyyttä lapsen tilanteelle ajassamme ja kulttuurissamme. Epäilemättä kaikilla lasten parissa työskentelevillä tällainen herkkyys on enemmän tai vähemmän tosiasia, ajattelen nyt esimerkiksi kasvatuksen ammattilaisia kouluissa pedagogisesta suuntauksesta riippumatta, tai vaikkapa kaikkia äitejä! Steinerpedagogeilla koulutuksen ja ammatillisen kokemuksen rakentama ihmiskäsitys vain muotoutuu sillä tavalla laajaksi ja syväulotteiseksi, että siihen aina mahtuu aikuisille usein jo unhoon jäänyt lapsuus, lapsena olemisen erityisluonne. Se ei ole aikuisuutta pienikokoisena, vaan aivan uniikkia, omalaatuistansa eloa, joka ansaitsee omalaatuisensa kohtelun ja arvonannon.

Vaikka lehti puhuu kriittiseen sävyyn monesta aikuisten maailmassa esiintyvästä epäkohdasta, jotka jättävät lapsen hyvän huomioimatta, ei jälkimaku kuitenkaan ole syyttävä, vaan pikemminkin luottamusta herättävä – aikamme ja kulttuurimme on mahdollista löytää se tavoiteltava ja arvokas, minkä jokainen meistä on joskus ihmisyydessä aavistanut, mutta sitten ehkä elämän tuoksinassa jättänyt sivuun. Voisi ehkä sanoa, että steinerpedagogit ovat pyrkineet säilymään uskollisina juuri ihmisyyden aatteelle, kun markkinahuuma on pyörittänyt meitä muita.

Steinerkasvatus-lehteä on tarmokkaasti toimittanut tiimi, johon kuuluvat Helena Lohtaja, Timo Jantunen, Jarno Paalasmaa sekä Snellman-korkeakoulusta kolleegani Raija Lautela ja Ulla Ahmavaara. Lehden tyylikkäästä ulkoasusta ja taitosta ovat vastanneet Klaus Salomaa ja Hans Rieckman. Joskus on kiitos paikallaan, ja tälle toimituskunnalle sen mielelläni suon – kiitos ja jaksakaa samaan malliin! Neljä kertaa vuodessa ilmestyvää lehteä voi tilata osoitteesta: steinerkasvatus@steinerkoulu.fi

RESEARCH ON STEINER EDUCATION (ROSE)

Ensimmäinen numero vertaisarvioidusta, steinerpedagogista tutkimusta edustavasta akateemisesta aikakausilehdestä on ilmestynyt nettiversiona osoitteessa http://www.rosejourn.com.

Lehden artikkelit julkaistaan englanniksi ja/tai saksaksi. Julkaisu esittelee tutkimuksia ja artikkeleita, joiden tarkoituksena on kehittää steinerpedagogisen kasvatuksen filosofis-teoreettisia taustoja ja sen käytäntöjä sekä edistää vuorovaikutusta steinerpedagogiikan ja muiden vaihtoehtoisten kasvatussuuntien sekä akateemisen kasvatusajattelun välillä. Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa ja sen artikkelit ovat kahden anonyymin toimituskunnan jäsenen (jotka ovat kasvatustieteen tai soveltuvien alojen yliopistoprofessoreita) tai heidän asettaman akateemisesti kelpoisen kollegan arvioimia. Julkaisun tarkoituksena on keskittyä steinerpedagogiikkaa myötämielisesti tai kriittisesti käsitteleviin tutkimuksiin, mutta se ottaa myös vastaan muista lähtökohdista kirjoitettuja, tarkoitusperiinsä soveltuvia ja akateemiset standardit täyttäviä artikkeleita.

Ensimmäisen numeron artikkelit käsittelevät mm. intuitiokyvyn merkitystä pedagogiikassa (Schieren), yläasteen opetusta steinerkoulussa (Sommer), kasvatuksen merkitystä kulttuuria muovaavana voimana (Dahlin). Empiirisiä tutkimuksia edustavat tutkimukset temperamenteista, yläasteen uskonnonopetuksesta sekä tapaustutkimukset steinerpedagogiikasta.

Tällaista julkaisua on steinerpedagogiikan piirissä odotettu pitkään. Steinerpedagogiikan kehittäminen vakavasti otettavaksi pedagogiseksi suuntaukseksi edellyttää sen osallistumista yleiseen kasvatuskeskusteluun, niin käytännön koulutyön kuin akateemisen tutkimuksen ja opettajakoulutuksen alueella. Pedagogisia käytänteitä on steinerpäiväkodeissa ja -kouluissa Suomessa ja maailmalla kehitetty jo vuosikymmeniä ja sen seurauksena on syntynyt laajalti kirjoittamatonta ja osittain kirjoitettuakin kasvatustietämystä. Suurin osa steinerpedagogiikasta kuitenkin kulkee julkilausumattomana taitona ja kykynä steinerkoulujen ja -päiväkotien menneiden ja nykyisten opettajien olemuksessa. Aktiivinen vuorovaikutus akateemisen kasvatustieteen ja kasvatusfilosofian välillä on puuttunut ja usein on niin, että akateemisessa maailmassa äänensä ovat saaneet kuuluville lähinnä steinerpedagogiikan vannoutuneet vastustajat. Koska steinerpedagogisia opintoja on hyväksiluettu yliopistoissa vain niukasti ja satunnaisesti, ovat harvassa ne, jotka ovat jaksaneet suorittaa täydellisen kaksoiskoulutuksen, steinerpedagogisen ja perinteisen akateemisen tutkinnon.

Tänä päivänä on tilanne toinen sikäli, että maailmalla on yliopistoja, joissa on mahdollista suorittaa akateemisia tutkintoja steinerpedagogiikassa. Oslon Rudolf Steiner University College on tässä ollut uranuurtajan asemassa pohjoismaissa. Sieltä on valmistunut maistereita steinerpedagogiikassa vuodesta 2007 lähtien. Osa ensimmäisistä maistereista on jo eri yliopistojen tohtorikoulutuksissa. Nyt myös väitöskirjoja on odotettavissa ihmisiltä, jotka ovat saaneet steinerpedagogisen akateemisen perustutkintokoulutuksen. Näin on odotettavissa, että steinerpedagogiikka tulee herättämään jatkossa laajempaa kiinnostusta ja sille tarjoutuu uusi mahdollisuus – praktisen kouluyhteisöissä tapahtuvan kehitystyön lisäksi - kehittää itse itseään myös tutkimuksen kautta.

POLITIIKKAA KEHIIN

Meillä Suomessa tehdään politiikkaa. On hallituspolitiikkaa, sosiaalipolitiikkaa, tiedepolitiikkaa, talouspolitiikkaa jne. Nyt on vielä EU-politiikkaa, johon kaikki kotitekoinen politiikka pitää sovitella. Tavattoman tärkeitä asioita (varsinkin talouspolitiikka). Ja kaikki tärkeät tapahtumat Suomessa pyörivät tämän poliittisen hyörinnän ympärillä. Ainakin niin meille päivittäin vakuutellaan tiedotusvälineissä.

Katsotaanpas... presidentillä ja pääministerillä jotakin nokkapokkaa valtaoikeuksista EU-asioissa, mutta Taxell hoitaa asiaa. Talousasioissa taas kevät on lakkojen aikaa enkä tarkoita niitä marjoja; energiateollisuuden työehtosopimusten jumittuminen saattaa nimittäin johtaa sähkön ja kaukolämmön jakeluongelmiin, kuulemma. Huonoa työvoimapolitiikkaa ja huono asia meille kuluttajille, jotka jo nyt värjöttelemme lumen ja kylmän keskellä. Matkalaukkuvuoret kasautuvat Finnairilla kun laukunheittäjät boikotoivat liukuhihnoja, syynä ratkaisut henkilöstö- / talouspolitiikassa. Uudet puuliikenteelle rakennetut rautatielinjat lojuvat maastossa käyttämättöminä koska VR:n talouslaskelmat eivät tue hankkeen kannattavuutta (todetaan nyt kun hanke on jo toteutettu). Alueellinen talouspolitiikka ajaa yli kansallisen suunnittelupolitiikan. Puuta roudataan itärajalta kiskojen sijasta nyt rekkarallina - jos roudataan, AKT kun on menossa lakkoon.

Entäs sitten kun valtakunnan tosi-radion demarijohtaja Jungner saa potkut poliittisen kämänöinnin seurauksena (ei siis ehkä Jungnerin aiheuttaman). Tapauksen uutisoinnissa keskitytään potkut saaneen henkilökohtaisiin tuntemuksiin ja pettymyksen tunteisiin. Politiikka onkin likaista peliä, jossa kärsijänä on yksilö – kuka tahansa meistä. Helppoa hommaa ei ole ”kirkollispolitiikkakaan”. HS-raati päätyi nimittäin helmikuussa toteamaan, että kirkko on hylännyt Jeesuksen opit. Hoida nyt sitten tällaisella julkisuus-imagolla sielunpaimenen tehtäviä! ”Urheilupolitiikassakin” lienee jotain mätää, kun suomalaiset eivät menesty olympialaisissa. Urheilupomoilta ja valmentajilta tivataan nyt vastauksia ja päitä vaaditaan vadille. Syyllisiä on löydettävä huonolle menestykselle, kansaa on ikäänkuin petetty kun luvattua kahtatoista mitalia ei olekaan tulossa. Jopa presidentiltä on tiedusteltu syitä moiseen ”valtiopetokseen”. Halonen tosin välttää syyttävän sormen heristelyn ja ilmaisee luottamuksensa suomalaiseen urheiluun - kaikesta huolimatta - ja toteaa että: ”Päivä se on huomennakin!” A vot - politiikkaa parhaimmillaan! Kaikki muu poliittinen toiminta näyttääkin sitten tuovan vain kurjuutta.

Mitä ihmettä on vikana suomalaisessa poliittisessa elämässä? Hämärästi muistelen, että politiikka tarkoittaa ”yhteisten asioiden hoitamista”, ”yhteisen tulevaisuuden suunnittelua”! Mielekäs periaate, jo antiikista tuttu. Luodaan mahdollisimman hyvää ihmisten maailmaa! Miksi sitten juuri meillä ihmisillä näyttää menevän huonosti, vaikka juuri ihmisten asioihin niin paljon panostetaan?

Wikipedia tietää valistaa politiikan tutkija Kari Palosen suulla, että politiikkaa on siellä, missä voidaan tehdä toisin. Ihmisten toiminta muuttuu poliittiseksi silloin kun on tehtävä ratkaisuja kahden tai useamman vaihtoehdon välillä. Ergo – jos asiat voidaan tehdä toisin, ja jos juuri politiikkaa on se, että voimme valita eri vaihtoehtojen välillä, eikö silloin JÄRKEVÄÄ politiikkaa olisi sellainen, missä meneteltäisiin aivan toisin kuin mitä tänä päivänä tapahtuu. Jos kerran tämän päivän poliittiset traditiot vain kurjistavat elämäämme, luovutaan niistä!

Kun tänään lastemme ja koko ihmiskunnan tulevaisuutta suunnitellaan talouspoliittisista lähtökohdista käsin globaalin markkinatalouden ehdoilla, jonka juoksupojiksi tiede- , sosiaali- yhteiskunta- ynnä muut politiikat on alistettu, käännetään tilanne ympäri ja asetetaan kasvatuspolitiikka kaiken perustaksi. Kasvatuksen päämäärähän on sama kuin ihmisen päämäärä. Ihmiskunnan hyvän idea sisältyy jo implisiittisesti kasvatuksen ideaan. Alistetaan muut politiikat tälle kaikkien politiikkojen äidille – kasvatukselle. Otetaan yhteiskunnan ja yhteisöelämän arvoiksi kasvatuksen arvot ja suunnitellaan lainsäädäntö uusiksi näistä lähtökohdista käsin. Alistetaan talous ihmisyydelle, unohdetaan markkinaegoismin aiheuttamat inhimilliset kärsimykset ja siirrytään eteenpäin. ”Päivä se on huomennakin!” Kuka aloittaa? Vanhanen? Halonen? Joku muu? Haloo!!!

MIHIN KULTTUURIAMME VIEDÄÄN?

Palaan vielä Lauri Rauhalan uutuuskirjaan Henkinen Ihminen, jota lueskelen iltojeni ratoksi. Tunnen Rauhalan ajattelua jossakin määrin jo vuosien takaa ja tiedän, että hänen ihmisen olemusta käsittelevät teoksensa aina ovat sisältäneet yhteiskuntamme ja kulttuurin suuntaa sivuavia teemoja. Nyt esillä oleva teos kuitenkin kertoo selkeimmin sellaisesta Rauhalasta, josta haluaisin käyttää nimitystä ”yhteiskunnallinen vaikuttaja” ja ”suunnannäyttäjä”.

Rauhala ei säästele kulttuurimme lähimenneisyyttä sanoessaan, että paljolti luonnontieteisiin ja tekniikkaan liittoutuneet looginen positivismi ja analyyttinen filosofia ovat maassamme aiheuttaneet sen, että olemme saaneet juuri sellaisen yhteiskunnan, jonka olemme ansainneet. Nimittäin kulttuuri- ja yhteiskuntailmaston, jota nämä suuntaukset tieteellisyyden nimissä pyrkivät banalisoimaan ja homogenisoimaan (lue hegemonisoimaan). Ne ovat luoneet yhteiskuntaamme ajatustottumuksia ja arvoasenteita, jotka vähättelevät niitä humanismin ja ikuisen filosofian (philosophia perennis) sisältämiä kulttuuriarvoja, jotka ovat keskeisiä esimerkiksi kasvatuksessa. Ikuinen filosofia ei Rauhalan mukaan tarjoa vastauksia vaan yhä uudelleen jokaisena aikakautena sellaisia perimmäisiä kysymyksiä, joihin ei ehkä koskaan ole odotettavissakaan lopullisia vastauksia.

Rauhala toteaa, että loogisen empirismin keskeinen johtoaate oli uudistaa ensin filosofia. Tätä tavoiteltiin yrityksillä karkottaa siitä kaikki metafysiikka ja siten myös philosophia perennis, rajoittaa se pelkästään kielen loogiseksi analyysiksi. Näillä uudistuspyrkimyksillä filosofiasta haluttiin tehdä pelkkä reaalitieteiden palvelija. Matemaattis-kvantitatiiviset menetelmät tuotiin myös sellaisille ihmistutkimuksen alueille kuten psykologiaan, johon ne Rauhalan mukaan soveltuvat huonosti tämän tutkimusalan perusluonteen johdosta. Rauhala toteaa edelleen, että analyyttisen filosofian monet edustajat asettavat sen ylläpitämät tieteellisyyden kriteerit ehdoitta kaiken tieteellisen järjellisyyden mitaksi. Humanistiset tieteet perinteisissä toimintamuodoissaan ovat tällöin vain epätiedettä.

Joitakin merkkejä filosofisen ilmaston muutoksesta on Rauhalan mukaan havaittavissa meillä Suomessakin. Esimerkkinä Rauhala mainitsee Georg Herik von Wrightin, joka useissa viimeisissä esseekokoelmissaan on sanoutunut irti vuosisadan pääfilosofioiden yksipuolisuuksista ja lähestyy niissä ikuisen filosofian teemoja. Myös Sven Krohnin aikoinaan Turkuun perustama mannermaisen filosofian sillanpääasema on Rauhalan mukaan elpynyt Tampereen yliopistossa ja Tampereen fenomenologisessa keskuksessa, jonka käynnistäjänä on toiminut erityisesti professori Juha Varto. Rauhala kirjoittaa: ”Kaiken kaikkiaan on nähtävissä pientä kajastusta siitä, että olemme Suomessakin murtautumassa ulos angloamerikkalaisen filosofian umpiosta, johon toisen maailmansodan jälkeen olimme ajautuneet.”

Taidanpa jatkossakin kirjoitella Lauri Rauhalan kirjasta lisää. Henkinen ihmisessä on teema, jota ei kulttuurissamme vielä ole käsitelty liikaa. Ja kuten kummipoikani aikoinaan minulle opetti: ”Liika ei ole koskaan pahasta!”