KARSASTUSTA

Miksi henkisyyttä "karsastetaan" niin paljon ajassamme ja kulttuurissamme? Onhan koko kulttuuri ymmärrettävissä juuri parhaiten ihmisen hengenelämän tuotoksena. Räikein ja kiivain vastustus tulee juuri modernin hengenelämän kirkkaimman kärjen - tieteen taholta. Tieteen, jonka itseymmärrys juontaa amerikkalaisesta "science"-termin kapeasta tulkinnasta tarkoittaen lähinnä luonnontieteitä.

Onko meillä vallalla virheellinen tiedekäsitys kun tiedeyhteisö joutuu kieltämään oman olemassaolonsa perusteet ja kiihkoilemaan demarkaatiolinjojen oikeista paikoista kuvittelemiensa vihollisten kanssa, ikään kuin yhtenä uskonlahkona muiden joukossa.

Ehkä vika on juuri siinä, että käsite "henkisyys" ymmärretään akateemisessa maailmassa vanhan menneisyyteen kuuluvan mielikuvan mukaisesti "uskonnollisuutena" ja "uskontoihin" kuuluvana. Ikään kuin eläisimme edelleen keskiajan loppua ja uuden ajan alkua, jolloin eurooppalaisessa kulttuurissa selvitettiin kirkon edustaman hengenelämän ja maallistuneen tieteellisen hengenelämän välejä. Edelleen tänä päivänä tiedeyhteisön silmät katsovat "eri suuntiin" kun halutaan pesäeroa "tieteellisyydelle" ja "henkisyydelle". Sama katseen karsastus ilmenee usein (ei aina) tiedeyhteisön sisällä luonnontieteilijöillä humanististen tieteiden suhteen. Hengentieteet (Geisteswissenschaften) kuten historiatieteet, kielitieteet, kirjallisuus ym. (jopa filosofia) eivät ole mitään oikeata tiedettä. Todellista tieteellisyyttä edustaa fysiikka mittaamisen, kvantifioinnin ja matematisoinnin periaatteineen.

Milloinka akateemisiin opintoihin saadaan takaisin oman tieteenalan perusteelliset tieteenfilosofiset opinnot, jotta näiltä tieteen yksisilmäisiltä "kykloopeilta" vältyttäisiin. Jos nimittäin karsastaa, ei voi sanoa näkevänsä todellisuutta "laajemmin" tai "useammasta näkökulmasta". Kyllä siinä toinen silmä silloin vain dominoi. Yksisilmäistä sellainen tieteellisyys sanoisin minä.