Kirjoitin edellä kokonaisvaltaisesta kasvatuksesta ja koulutuksesta. Yliopistokoulutus on ajassamme yksipuolistunut. Nyt ovat erikseen tiedeyliopistot, taideyliopistot sekä ammatilliset korkeakoulut. Tiedollisen, esteettisen ja eettisen elämän alueet ovat yhteiskunnissamme eriytyneet ja institutionalisoituneet. Arkena täytämme velvollisuuksiamme opinnoissamme tai työssämme olemalla "tieteellisiä", lauantaisin heitämme vapaalle ja nautimme "estetiikasta" - kiihkeästi, ja sunnuntaisin piipahdamme kirkossa kuulemassa moraalisaarnoja ja olemme hetken aikaa "eettisiä". Kokonaisvaltaista - vai mitä?
Ai niin, onhan meillä nyt Aalto-yliopisto! Ehkä sen tarkoitus on löytää kokonaisvaltaisen koulutuksen äärelle(?) Kuten joskus totesin - en oikein jaksa uskoa...
Mutta onko tarkoitus, että kaikki korkeampi yliopistokoulutus sivistysidean vuoksi muutettaisiin ihmisyyden kasvatukseksi? Pitäisikö näin toimia koneinsinöörin koulutuksessa, matemaatikon tai fyysikon koulutuksessa? Entä tähtitieteilijän tai ilmastotutkijan koulutuksessa? Itse en ole ihan varma. Tarkoitan, että en ihan tiedä MITEN kyseisiä koulutuksia pitäisi muuttaa, jos pitäisi.
Steinerilla oli yllättävä näkemys yliopistokoulutuksesta. Niin mieluusti kuin hänen suuhunsa laittaisimmekin kaikenlaisia kommentteja "pehmokasvatuksesta", "taidekasvatuksesta" tai "Leikkikoulukasvatuksesta", Steiner halusi tuoda yliopistoihin kahden vuoden tieteellis-taiteellis-filosofiset yleisopinnot ja tämän jälkeen rautaiset ammattiopinnot, olivatpa ne sitten fysiikkaa, kieliä tai koneoppia. Näissä ei hänen mukaansa enää saanut "poiketa asiasta yleisiin teemoihin". Omasta mielestäni myös näiden "rautaisten ammattiopintojen" tulisi huomioida yleinen ihmisyys, muuntua sen tarpeita vastaavaksi - ehkä?
Mitä mieltä sinä olet? Kokonaisvaltaisia vai teoreettisia/ammattiopintoja korkea-asteella? Kommentoi, please!
keskiviikko 7. huhtikuuta 2010
KOKONAISVALTAINEN KASVATUS
Moderni aikamme arvostaa tietoa yli kaiken - akateemista, teoreettista sellaista. Kuten luovuustutkija Ken Robinson on todennut, on kaiken länsimaisen kasvatushyörinän ylevä päämäärä tehdä lapsistamme yliopistoprofessoreita. Vaikka kaikki eivät tuohon kaukaiseen tavoitteeseen ylläkään, siihen kuitenkin kasvatus jokaisessa maankolkassa tähtää. Siihen lapsiamme valmennetaan päiväkodista lähtien. Ikään kuin yliopistoprofessorius olisi jonkinlainen ihmisenä olemisen "huippu", "high water mark" kuten Robinson toteaa! Eikä tämä nyt ole välttämättä professoreina toimivien ihmisten arvon vähättelyä, sanon kohta miksi.
Elämässä tarvitaan nimittäin muunkinlaisia taitoja kuin niitä, mitä yliopistoprofessorin kelpoisuusvaatimuksista säädetään. Oma suomalainen luovan kasvatuksen tutkijamme Simo Skinnari on ilmaissut asian ytimekkäästi: muodollisissa akateemisissa koulutuksissa saavutettujen kelpoisuuksien sijaan meidän tulisi ehkä asettaa ihmisenä olemisen kelpoisuusvaatimuksia, eikä pelkästään kasvatuksen alalla toimiville, vaan kaikessa ihmisen arvoisessa työssä toimiville.
Ihmisen kokonaisuuteen kuuluu arvokkaan ja ylevän intellektin lisäksi yhtä arvokkaat tunteiden ja emootioiden sekä tahdonelämän, toiminnallisen ihmisen kyvyt ja taidot. Intellektin ja älykkyyden kehittäminen ei siis ole ollenkaan huono asia. Yliopistoprofessoriksi päätymistä voi arvostaa siksi erinomaisen korkealle. Se ei vain saa olla itsestään selvyytenä ainoa korkeakoulutuksen arvostuksen kohde. Yksipuolista ja ihmisyyttä alentavaa on kaikki kasvatus, joka arvostaa vain yhtä näistä alueista. Tämä oli kaiken eurooppalaisen yliopisto-opiskelun grand-idea vielä keskiajalla. Yliopistoihin mentiin 15-16 vuotiaina ja opiskeltiin yleissivistäviä, kokonaisvaltaisia opintoja, jotka tuolloin tunnettiin seitsemän vapaan taiteen nimellä (septem artes liberales). Triviumin opintoina grammatiikkaa, retoriikkaa ja dialektiikkaa, quadriviumin opintoina aritmetiikkaa, geometriaa, astronomiaa ja musiikkia. Näille esikuvat oli noudettu antiikin Kreikasta, Aristoteleen ja Platonin filosofikouluista, joissa ihmisen eettiselle kehitykselle pantiin yhtä suuri paino kuin tiedolliselle ja ruumiin kunnon ylläpitämiselle.
Näin menetellään edelleen Snellman-korkeakoulun opetussuunnitelmassa, modernille ihmiselle sopivalla tavalla.
Kun keskiajalla vasta vapaiden taiteiden opintojen jälkeen alkoivat yliopistoissa "korkeammat opinnot": lääketieteen, oikeustieteen tai teologian aloilla, on näiden "korkeampien opintojen" ideaa tungettu barbaarisesti alaspäin opiskelun tikkailla, poistamalla aluksi yleissivistävät opinnot ulos yliopistosta koulumaailmaan lukion sisällöksi, ja tänään niitä ollaan ajamassa pois lukiosta, koska paine valmistaa oppilaita jo koulussa "oikeiden asioiden opiskeluun" kasvaa sitä mukaa kun opetettavan tiedon määrä moninkertaistuu opintikkaiden yläpäässä. Tiedon huumassa ja (taloudellisen) menestymisen hädässä olemme tänään valmiit heittämään lapsemme pesuveden mukana (konkreettisesti), sen inhimillinen, mikä heissä jokaisessa muuten kehittyisi. Me emme kasvata lapsiamme ihmisiksi, hyvät ihmiset - me kasvatamme heidät ulos siitä!
Yliopistolaitos ei ole enää vuosikymmeniin kyennyt vastaamaan kokonaisvaltaisen kasvatuksen tarpeeseen yhteiskunnassamme. Siksi tarvitsemme pieniä, joustavia kasvatuksen ja koulutuksen kehittämisyksiköitä, kuten steinerkouluja ja näiden opettajakoulutuksesta huolehtivaa Snellman-korkeakoulua, jotka pyrkivät kehittämään kokonaisvaltaisen kasvatuksen ideaa toimivaksi käytännöksi ajassamme.
Elämässä tarvitaan nimittäin muunkinlaisia taitoja kuin niitä, mitä yliopistoprofessorin kelpoisuusvaatimuksista säädetään. Oma suomalainen luovan kasvatuksen tutkijamme Simo Skinnari on ilmaissut asian ytimekkäästi: muodollisissa akateemisissa koulutuksissa saavutettujen kelpoisuuksien sijaan meidän tulisi ehkä asettaa ihmisenä olemisen kelpoisuusvaatimuksia, eikä pelkästään kasvatuksen alalla toimiville, vaan kaikessa ihmisen arvoisessa työssä toimiville.
Ihmisen kokonaisuuteen kuuluu arvokkaan ja ylevän intellektin lisäksi yhtä arvokkaat tunteiden ja emootioiden sekä tahdonelämän, toiminnallisen ihmisen kyvyt ja taidot. Intellektin ja älykkyyden kehittäminen ei siis ole ollenkaan huono asia. Yliopistoprofessoriksi päätymistä voi arvostaa siksi erinomaisen korkealle. Se ei vain saa olla itsestään selvyytenä ainoa korkeakoulutuksen arvostuksen kohde. Yksipuolista ja ihmisyyttä alentavaa on kaikki kasvatus, joka arvostaa vain yhtä näistä alueista. Tämä oli kaiken eurooppalaisen yliopisto-opiskelun grand-idea vielä keskiajalla. Yliopistoihin mentiin 15-16 vuotiaina ja opiskeltiin yleissivistäviä, kokonaisvaltaisia opintoja, jotka tuolloin tunnettiin seitsemän vapaan taiteen nimellä (septem artes liberales). Triviumin opintoina grammatiikkaa, retoriikkaa ja dialektiikkaa, quadriviumin opintoina aritmetiikkaa, geometriaa, astronomiaa ja musiikkia. Näille esikuvat oli noudettu antiikin Kreikasta, Aristoteleen ja Platonin filosofikouluista, joissa ihmisen eettiselle kehitykselle pantiin yhtä suuri paino kuin tiedolliselle ja ruumiin kunnon ylläpitämiselle.
Näin menetellään edelleen Snellman-korkeakoulun opetussuunnitelmassa, modernille ihmiselle sopivalla tavalla.
Kun keskiajalla vasta vapaiden taiteiden opintojen jälkeen alkoivat yliopistoissa "korkeammat opinnot": lääketieteen, oikeustieteen tai teologian aloilla, on näiden "korkeampien opintojen" ideaa tungettu barbaarisesti alaspäin opiskelun tikkailla, poistamalla aluksi yleissivistävät opinnot ulos yliopistosta koulumaailmaan lukion sisällöksi, ja tänään niitä ollaan ajamassa pois lukiosta, koska paine valmistaa oppilaita jo koulussa "oikeiden asioiden opiskeluun" kasvaa sitä mukaa kun opetettavan tiedon määrä moninkertaistuu opintikkaiden yläpäässä. Tiedon huumassa ja (taloudellisen) menestymisen hädässä olemme tänään valmiit heittämään lapsemme pesuveden mukana (konkreettisesti), sen inhimillinen, mikä heissä jokaisessa muuten kehittyisi. Me emme kasvata lapsiamme ihmisiksi, hyvät ihmiset - me kasvatamme heidät ulos siitä!
Yliopistolaitos ei ole enää vuosikymmeniin kyennyt vastaamaan kokonaisvaltaisen kasvatuksen tarpeeseen yhteiskunnassamme. Siksi tarvitsemme pieniä, joustavia kasvatuksen ja koulutuksen kehittämisyksiköitä, kuten steinerkouluja ja näiden opettajakoulutuksesta huolehtivaa Snellman-korkeakoulua, jotka pyrkivät kehittämään kokonaisvaltaisen kasvatuksen ideaa toimivaksi käytännöksi ajassamme.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)