MIHIN KULTTUURIAMME VIEDÄÄN?

Palaan vielä Lauri Rauhalan uutuuskirjaan Henkinen Ihminen, jota lueskelen iltojeni ratoksi. Tunnen Rauhalan ajattelua jossakin määrin jo vuosien takaa ja tiedän, että hänen ihmisen olemusta käsittelevät teoksensa aina ovat sisältäneet yhteiskuntamme ja kulttuurin suuntaa sivuavia teemoja. Nyt esillä oleva teos kuitenkin kertoo selkeimmin sellaisesta Rauhalasta, josta haluaisin käyttää nimitystä ”yhteiskunnallinen vaikuttaja” ja ”suunnannäyttäjä”.

Rauhala ei säästele kulttuurimme lähimenneisyyttä sanoessaan, että paljolti luonnontieteisiin ja tekniikkaan liittoutuneet looginen positivismi ja analyyttinen filosofia ovat maassamme aiheuttaneet sen, että olemme saaneet juuri sellaisen yhteiskunnan, jonka olemme ansainneet. Nimittäin kulttuuri- ja yhteiskuntailmaston, jota nämä suuntaukset tieteellisyyden nimissä pyrkivät banalisoimaan ja homogenisoimaan (lue hegemonisoimaan). Ne ovat luoneet yhteiskuntaamme ajatustottumuksia ja arvoasenteita, jotka vähättelevät niitä humanismin ja ikuisen filosofian (philosophia perennis) sisältämiä kulttuuriarvoja, jotka ovat keskeisiä esimerkiksi kasvatuksessa. Ikuinen filosofia ei Rauhalan mukaan tarjoa vastauksia vaan yhä uudelleen jokaisena aikakautena sellaisia perimmäisiä kysymyksiä, joihin ei ehkä koskaan ole odotettavissakaan lopullisia vastauksia.

Rauhala toteaa, että loogisen empirismin keskeinen johtoaate oli uudistaa ensin filosofia. Tätä tavoiteltiin yrityksillä karkottaa siitä kaikki metafysiikka ja siten myös philosophia perennis, rajoittaa se pelkästään kielen loogiseksi analyysiksi. Näillä uudistuspyrkimyksillä filosofiasta haluttiin tehdä pelkkä reaalitieteiden palvelija. Matemaattis-kvantitatiiviset menetelmät tuotiin myös sellaisille ihmistutkimuksen alueille kuten psykologiaan, johon ne Rauhalan mukaan soveltuvat huonosti tämän tutkimusalan perusluonteen johdosta. Rauhala toteaa edelleen, että analyyttisen filosofian monet edustajat asettavat sen ylläpitämät tieteellisyyden kriteerit ehdoitta kaiken tieteellisen järjellisyyden mitaksi. Humanistiset tieteet perinteisissä toimintamuodoissaan ovat tällöin vain epätiedettä.

Joitakin merkkejä filosofisen ilmaston muutoksesta on Rauhalan mukaan havaittavissa meillä Suomessakin. Esimerkkinä Rauhala mainitsee Georg Herik von Wrightin, joka useissa viimeisissä esseekokoelmissaan on sanoutunut irti vuosisadan pääfilosofioiden yksipuolisuuksista ja lähestyy niissä ikuisen filosofian teemoja. Myös Sven Krohnin aikoinaan Turkuun perustama mannermaisen filosofian sillanpääasema on Rauhalan mukaan elpynyt Tampereen yliopistossa ja Tampereen fenomenologisessa keskuksessa, jonka käynnistäjänä on toiminut erityisesti professori Juha Varto. Rauhala kirjoittaa: ”Kaiken kaikkiaan on nähtävissä pientä kajastusta siitä, että olemme Suomessakin murtautumassa ulos angloamerikkalaisen filosofian umpiosta, johon toisen maailmansodan jälkeen olimme ajautuneet.”

Taidanpa jatkossakin kirjoitella Lauri Rauhalan kirjasta lisää. Henkinen ihmisessä on teema, jota ei kulttuurissamme vielä ole käsitelty liikaa. Ja kuten kummipoikani aikoinaan minulle opetti: ”Liika ei ole koskaan pahasta!”