HENGESTÄ ASIAA

Emeritusprofessori Lauri Rauhala on jälleen julkaissut uuden kirjan, tällä kertaa otsikolla: Henkinen ihminen.

Tältä korkeaan ikään ehtineeltä ihmisen arvoituksen tutkijalta olemme tottuneet näkemään uuden julkaisun aina muutaman vuoden välein, mutta en voi olla ilmaisematta hämmästystäni lukiessani nyt tätä hänen viimeisintä kirjaansa; miten vielä 95-vuotiaanakin Rauhalan pohdinta on kristallinkirkasta ja mahdollisesti syvällisintä hänen tuotannossaan ja vielä ajallemme niinkin erikoisesta aiheesta kuin ihmisen henkisyys. Mistä ihmeestä hän saa kaiken tämän inspiraationsa!

Rauhalan esittämä hengen kulku kautta historian hämmentää perusteellisuudellaan. Hän on ottanut tehtäväkseen tuoda nykyajan hämärään ja mielestään usein sekavaankin käsitykseen hengestä ja henkisestä uudenlaista selkeyttä ja ilmaisun täsmällisyyttä. Sitä hän tekee käymällä läpi hengen käsitteen historiaa lähtien liikkeelle antiikin filosofiasta ja muinaisten uskontojen käsityksistä aina nykyajan psykologisiin ja tieteellisiin ja toisaalta enemmän new age-vaikutteisiin näkemyksiin henkisyydestä.

Henkinen ilmenee ihmisessä Rauhalan mukaan kaksinaisella tavalla. Toisaalta länsimaisessa filosofiassa aina arvostettuna järjellisyytenä, jolla ihmisen on mahdollista kurottautua yleiseen sekä tiedon että arvojen maailmassa. Toisaalta henkinen ilmenee ihmisessä yksilöllisellä, persoonallisella tavalla, joka tekee ihmiselle mahdolliseksi arvioida miten ideaalina ja ihanteena tavoitettava yleinen on toteutunut ihmisen omassa persoonallisessa, yksilöllisessä todellisuudessa. Se mahdollistaa ihmisessä sen tajunnallisuuden erityispiirteen toteutumisen, jota kutsumme itsetiedostukseksi.

Henkinen ilmenee ihmisessä tiedollisen lisäksi siten myös omaan sisäiseen todellisuuteen kohdistuvana arvotajuntana ja vasta tämä tekee ihmisestä eettisen subjektin, vastuullisen persoonan. Rauhala toteaa, että biologisen elämän kannalta henkiset toiminnot ovat yleensä tarpeettomia, jopa haitallisia. Samoin suuntautuminen totuuteen ja eettisyyteen on ihmisen biologian kannalta tarpeetonta tuhlausta. Silti henkinen ilmenee meissä ihanteina ja ideaaleina, moraalisena tahtona, jonka voimme tunnistaa itsessämme ”omanatuntona”.

Rauhalan mukaan länsimaisessa kulttuurissa korostettu yleisen järkitiedon arvostus ei takaa yksilön persoonallista eikä myöskään kulttuurin yleistä kehittymistä.”Yleistämiseen hoputtamisen sijasta on ennemminkin vihellettävä peli pysähdyksiin ja kehotettava ihmistä tutkimaan sisäistä yksilöitynyttä henkistä tilaansa.”

95-vuotiaana on mahdollista sanoa suoraan, mitä ajattelee. Näin Rauhala: ”Länsimainen filosofinen keskustelu ihmisen henkisestä olemuspuolesta heijastelee täällä kulttuurissa yleensä vallitsevia näkemyksiä ihmisestä... Luonteenomaista niissä on kaikenlainen massoittaminen, joukkoliikkeiden suosiminen, yleisen mielipiteen tähdentäminen, keskiarvoihmisen asettaminen ohjeelliseksi normiksi, pinnallisen sosiaalisuuden arvostaminen, hiljaisuudella, yksinolemisella ja itsetutkistelulla peloittelu, yksilöllisyyden vähättely (jopa tuomitseminen) ja niin edelleen. Paradoksaalisesti tuloksena ei kuitenkaan ole ollut ihmisten keskeisen aidon sosiaalisuuden ja rakkauden vahvistaminen, vaan päinvastoin kasvava egoismi, lisääntynyt piittaamattomuus yhteisestä hyvästä ja inhimillisyyden häikäilemätön loukkaaminen erilaisissa rikollisuuden muodoissa ynnä muu epäsosiaalisuus.”

Taidanpa lopetella tähän. Lukekaa Rauhalan kirja! Aluksi ihmettelin mistä hän saa kaiken inspiraationsa. Itse asiassa en sitä oikeastaan niin ihmettele. Terveisiä vaan Esterille!