Ken Robinson on kansainvälisesti tunnustettu luovuuden tutkija, joka toimii yhteistyössä hallitusten ja kansainvälisten kulttuuritoimijoiden kanssa luovuuden edistämiseksi kasvatuksessa.
Viittasin aikoinaan Snellman-korkeakoulun uutissivuilla hänen Youtube-videona nähtävään luentoonsa: Do schools kill creativity? (Tuhoavatko koulut luovuuden?) Kyseinen video on julkaistu TED-Talks -sarjassa ja löytyy osoitteesta: http://www.youtube.com/watch?v=iG9CE55wbtY
Törmäsin hiljattain myös hänen kalifornialaisessa UCLA:n yliopistossa pitämäänsä luentoon, joka niin ikään löytyy Youtube-videona osoitteessa: http://www.youtube.com/watch?v=yJAL21IE9fY
Myös tässä luennossa Robinson toteaa koko länsimaisen kulttuurin ajautuneen umpikujaan yhteiskuntien rakentamisessa sellaiselle eetokselle, jota koulutusjärjestelmissämme toteutetaan – nimittäin yksipuoliselle tieteelliselle eetokselle. Sen seurauksena suurimmalla osalla aikuisista ihmisistä ei ole aavistustakaan missä heidän todelliset kykynsä piilevät. Tämän ajatuksen Robinson kirjoittaa uusimmassa kirjassaan: ”The Element- How Finding your Passion Changes Everything”.
Miksi jotkut ihmiset näyttävät olevan ”elementissään”, sellaisessa työssä, josta ilolla nauttivat, ja jonka kokevat niin arvokkaaksi, että olisivat valmiita tekemään sitä ilmaiseksi, ja miksi toiset eivät näin koe? Mitkä asiat nämä kaksi elämäntilannetta erottavat toisistaan?
Yhdysvaltain entisen varapresidentin, Al Goren mukaan ihmiskunta elää nyt luonnon tilaa koskevan ympäristökriisiin aikakautta. Robinson toteaa, että itse aisassa elämme vakavampaa kriisin aikakautta koskien ihmisen sisäisyyden, persoonallisuuden tilaa. Tämän sisäisyyden kriisin seurauksena tapaamme nyt onnettomia ihmiselämiä ja toimimattomia yhteiskuntia.
Valistuksen aikakauden tuhoisat vaikutukset on nähtävissä nyt joka puolella ympärillämme,vaikka sen saavutukset olivat aikoinaan kiistämättömät. Se on etäännyttänyt meidät ihmisyyden impulsseistamme, siitä, mikä tekee meistä varsinaisesti ihmisiä.
Kasvatus, jonka oli tarkoitus auttaa meitä selvittämään mitä me todella osaamme, ei sitä kykene tekemään, koska koulujamme ei ole suunniteltu löytämään ihmisen kaikkia mahdollisia kykyjä, vaan ainoastaan tietynlaisia akateemisesti arvostettuja kykyjä. Tätä teoreettisuuden ja intellektuaalisuuden ideaalia ”ajetaan nyt putkeen” kansainvälisiä standardeja tuottavilla testeillä, jotka latistavat lastemme persoonallisuuden moninaisuutta ja yksilöllisyyttä.
Luovuus, jota ihmisessä niin arvostamme, tulee Robinsonin mukaan ”kasvatettua” ulos lapsistamme kouluissa. Jokainen lapsi syntyy Robinsonin mukaan luovana olentona. Ongelma on, miten saamme hänet säilyttämään luovuutensa kasvatuksestamme huolimatta.
Standardisointi ravintoalalla tuottaa Robinsonin mukaan ”roskaruokateollisuutta”, jossa laatu varmistetaan takaamalla samanlaisia hampurilaisia, samanlaisia ranskalaisia perunoita ja samanlaista Coca Colaa ympäri maailman. Vastakohtana standardisoinnille Robinson esittää esimerkkinä matkailijoille tarkoitetun Michelin-laaturavintolaoppaan. Siinä esitellään ruokailupaikkoja ympäri maailmaa, jotka tarjoavat yksilöllistä, laadukasta ja ainutlaatuista ruokailukulttuuria matkustaville. Laadun kriteerinä siinä on korkea taso yhdistettynä persoonalliseen ja asiakkaan toivomusten mukaiseen tarjontaan. Saman ajattelun tulisi päteä kasvatuksessa.
Puutarhuri tai viljelijä ei suinkaan kasvata kasvia, joka tuo ravinnon ihmisille. Puutarhuri ajattelee, että kasvi kasvattaa itse itsensä, hän puutarhuri vain luo tälle kasvulle mahdollisimman otolliset puitteet. Näin tulisi ajatella myös kasvatuksessa. Opettaja ei suinkaan kasvata lasta, vaan lapsi kasvattaa itse itsensä. Opettaja vain luo tälle mahdollisimman hyvät edellytykset.
Elämän ”täyttymykselle” on oleellista Robinsonin mukaan se, että ihmisen elämällä on tarkoitusta ja merkityksellisyyttä, ja kuitenkin useimmat ihmiset aikanamme elävät elämää, jolla ei heidän omasta mielestään ole merkitystä eikä tarkoitusta. Robinson toteaa, että ellei ihminen tunnista oman elämänsä tarkoitusta, omia kykyjään ja voimavarojaan, hänellä ei voi olla käsitystä siitä kuka hän varsinaisesti on, hänellä ei ole silloin itsetuntemusta.
Robinson on yksi harvoista huutavista äänistä erämaassa, jotka ovat huolissaan lastemme tulevaisuudesta. Mitä mieltä sinä olet? Onko aika miettiä asiat uusiksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti