Minkälainen on onnellinen, hyvä elämä? Mitkä asiat tekevät ihmisen elämästä onnellisen? Tätä jo muinaiset kreikkalaiset pohdiskelivat: Eudaimonia! Sana käännetään yleensä: hyvä elämä tai onnellisuus. Alkuliite "eu" tarkoittaa "hyvä" ja "daimon" viittaa Sokrateenkin mainitsemaan ihmisen henkeen tai ihmisen suojelusenkeliin, daimoniin.
Kansalla oli antiikissa onnellisuudesta selkeä näkemys. Onnellisuutta tuovat ihmiselle suurin piirtein samat asiat kuin tänäkin päivänä: raha tai varakkuus, korkea yhteiskunnallinen asema, valta ja kunnia (esim. urheilukilpailussa).
Filosofille sen sijaan onnellisuus ei ollut mielipideasia, joka yhdelle merkitsi sitä, toiselle tätä. Filosofille onnellisuuden edellytyksenä oli hyveellinen elämä. Hyveet (areté) käsitettiin inhimillisten kykyjen ja taipumusten jalostuneimmiksi ominaisuuksiksi, kuten hyvä taistelutaito oli sotilaan hyve, hyvä juoksutaito hevosen hyve tai hyvä vuolukyky (tai -ominaisuus) oli puukon hyve. Ihmisellä on järkeilyn kyky, mutta se ei vielä tee ihmisen järkeilystä hyveellistä. Tämän eteen on työskenneltävä kasvatuksen ja itsekasvatuksen keinoin.
Sokrateelle korkein hyve oli hyvyys itse, ihmisessä tahdon tai eettisyyden ominaisuus. Daimonissaan ihminen saattoi kokea korkeamman minänsä. Ihmisen itseys oli vielä ikäänkuin henkisen olennon kantama ja tietoisuus tästä daimon-olennosta oli samalla tietoisuutta omasta korkeammasta itsestä - eräänlaista "tuntoa itsestä" tai "omaatuntoa". Sokrateen opetus ei ainoastaan keskittynyt toisten ajattelun puutteellisuuksien osoittamiseen tai edes oppilaan oman itsenäisen ja johdonmukaisen ajattelun löytämiseen, vaan myös itselleen rehellisen, totuudellisen ajattelun löytymiseen. Omatunto ajatteluelämässä. Tämä voi tehdä ihmisen ajattelusta hyveellisen. Omatunto toiminnassa voi tehdä ihmisen teoista hyveellisiä. Tekojen hyveellisyys ei siten olisi ulkoisen normin, vaan sisäisen havainnon asia.
Samoin Erik Ahlman toteaa omastatunnosta teoksessaan Ihmisen probleemi: "Omantunnon toiminta lienee selitettävissä siitä ristiriidasta, mikä vallitsee empiirisen minän toiminnan ja varsinaisen minän välillä. Tällöin on puhe omastatunnosta sanan syvimmässä mielessä. Omatunto ei tällöin anna mitään neuvoja, se vain äänellään osoittaa tuon ristiriidan". Omatunto toimii kuten aisti ja kertoo havaitun eettisestä laadusta jotain. Tiedämme, että näköaistia ja kuuloaistia on mahdollista herkistää erilaisin harjoituksin (esim. väri- ja ääniharjoituksin). Onko mahdollista herkistää omantunnon aistia? Voisiko se kuulua kasvatukseen kuten muutkin tärkeät inhimillisten kykyjen harjoitukset, kuten esim. liiketaloudelliseen laskentatoimeen liittyvät talousmatematiikan harjoitukset?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti