TULEMINEN

Muistan hyvin lapsuudesta hetken, jolloin tulin tietoiseksi omasta mahdollisesta tulemisestani joksikin muuksi, kuin mitä olin tuolloin. Lienen ollut 8-9 vuoden ikäinen ja katselin jossakin elämäntilanteessa "vanhoja" ihmisiä, siinä 17-18 vuotiaita kouluni yläluokkalaisia. Muistan ajatelleeni, että tuollaiseksi minunkin pitäisi joskus tulla ja "tuollaiseksi" viittasi luultavasti noiden vanhojen johonkin erinomaiseen piirteeseen, johon ylöskatsoin tuolloin suurella kunnioituksella.

En siis tulevaisuudessa olisi enää entiseni, vaan toivon mukaan jotain parempaa, enemmän ja arvokkaampaa. Muuntumista ja kehittymistä, kasvamista myös sisäisiltä ominaisuuksiltani paremmaksi. Muistan ajatelleeni, että tuo parempi ja jalompi olisi sitten "minä", se mitä oikeasti olen. Vielä 8-9 vuotiaana en siis vielä ollut "se" minä, vaikka tietysti sitä jo olin, ja kuitenkin... Vanhemmat opiskelijat edustivat minulle esimerkkiä tuosta tulevaisuuden tilastani.

Oikeastaan ihminen on jatkuvassa tulemisen tilassa. Minään hetkenä elämässäni en ole sama, kuin hetkeä aikaisemmin. Tämä pätee, vaikka persoonallisuuteni eräs peruspilari on sen pysyvyys. Herään tähän aamuun samana yksilönä kuin eilenkin ja taas huomenna. Tälle pysyvyydelle rakennan ja suunittelen elämäni käytäntöä. Silti, ikään kuin sen kääntöpuolena täytyy olla tosiasia, että olen myös jatkuvassa muutoksen virrassa. Olisi perin masentavaa jos en kaiken elämisen jälkeen olisi edes hitusen muuttunut näiden elämänkokemusteni ansiosta. Elämähän olisi silloin ollut turhaa. Vai olisiko niin, että ihmisen oleminen on vain sarja merkityksettömiä tapahtumia maailmantapahtumisen virrassa, ilman päämääriä?

8-9 vuotiaana ratkaisin asian siten, että itse asetin itselleni päämäärän: "Tuollaiseksi haluan joskus tulla!". Sitten paljon myöhemmin ymmärsin, että tavoitteeni eivät vielä olleet kovin korkealla...

Emme ilmeisesti voi tulla muuksi, kuin mitä ihmiselle on mahdollista, mutta ehkä tulemisemme ihmisenä voi ainakin osaksi olla sellaista, mistä päätämme itse, tai mitä kohti voimme ainakin pyrkiä. Eikö tässä ole kaiken eettisen elämänpyrkimyksemme ydin?